Elinkaarikustannus

Yleiset periaatteet

Elinkaarikustannuslaskenta mittaa rakennuksen taloudellista kestävyyttä yhteismitallisella tavalla. Elinkaarikustannus- ja kannattavuuslaskennalla on eroja ja yhtäläisyyksiä. Kannattavuuslaskenta pyrkii selvittämään, onko tietty hanke kannattava hankkeen tulot, riskit ja pääoman tuotto huomioiden. Elinkaarikustannuslaskenta pyrkii yhteismitalliseen tulokseen, joka kuvaa elinkaaren aikaisia kokonaiskustannuksia.

Elinkaarikustannusten laskennan perusperiaatteita (EN 15643-4 ja työn alla oleva WI 017) ovat:

  • Elinkaarikustannus mittaa kustannuksia, ei tuloja (EN 15643-4 mukainen ”lowest life cycle cost”),
  • Kustannukset huomioidaan ja jaksotetaan rakennuksen koko elinkaarelle,
  • Eri aikoina syntyneet kustannukset yhteismitallistetaan nettonykyarvoon diskonttauskorolla,
  • Yleisen inflaation vaikutusta ei huomioida kustannusten nousuna laskelmissa,
  • Elinkaarikustannuslaskenta tehdään vähintään yhdellä diskonttauskorolla, joka esitetään tuloksien raportoinnin yhteydessä. Laskennan tekijä valitsee käyttämänsä korkokannan joko toimeksiantajan vaatimuksen, toimintaan soveltuvuuden, toimialalla yleisen käytännön tai hankkeeseen soveltuvuuden mukaan. Laskenta voidaan tehdä myös useilla rinnakkaisilla korkokannoilla, jolloin ne kaikki esitetään tulosten raportoinnin yhteydessä,
  • Arvonlisävero huomioidaan sen mukaan, onko kohdetta käyttävällä toimijalla mahdollisuus vähentää arvonlisävero vaiko ei. Arvonlisäveron huomiointi tai huomiotta jättäminen on tehtävä systemaattisesti ja yhdenmukaisesti kaikkiin kustannusluokkiin ja se on mainittava raportissa,
  • Rahoituskustannukset huomioidaan diskonttauskorossa, ja
  • rajaukset tehdään samalla periaatteella kuin elinkaaren hiilijalanjälkilaskennassa (katso luku 5).

Elinkaarikustannuslaskennan tavoitteena on kuvastaa sitä, mitä kiinteistön omistaja todellisuudessa joutuu maksamaan rakennuksen elinkaaren aikana.