Euroopassa vietetään juhannusviikolla 18.–22.6.2012 kestävän energian viikkoa. Teemaviikolla halutaan kannustaa yksityishenkilöitä, yrityksiä ja viranomaisia etsimään ratkaisuja energiankulutuksen vähentämiseksi Euroopassa. Energiansäästämiseen liittyviä tapahtumia järjestetään ympäri Eurooppaa ja myös Suomessa julkiset ja yksityiset tahot voivat osallistua teemaviikon toimintaan järjestämällä omia energia-aiheisia tilaisuuksia ja projekteja.  Jo seitsemättä kertaa järjestettävän viikon toimintaan ovat aiempina vuosina osallistuneet niin EU:n jäsenvaltioiden päättäjät, yritykset, korkeakoulut, kansalaisjärjestöt kuin teollisuusalan järjestöt.

Osana teemaviikon ohjelmaa Euroopan komissio palkitsee viisi energiatehokkuutta tai uusiutuvia energiamuotoja hyödyntävää projektia, joiden toimintatapoja voidaan jatkossa hyödyntää myös laajemmin Euroopan unionin alueella. Kilpailuun valikoitui tänä vuonna 25 hanketta, joista kaksi on suomalaisia. Palkinnon saajat julkistetaan 19.6.2012 Brysselissä pidettävässä palkintojuhlassa.

Lisätietoja teemaviikon ohjelmasta ja oman tilaisuuden järjestämisestä löytyy Sustainable Energy Weekin internet-sivuilta osoitteessa http://eusew.eu/index.php

Share →

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*