5 MONIALAISTA KILPAILUA RAKENNUSTEN UUDISTAMISEKSI • 21 PALKINTOA •
1 PÄÄPALKINNON VOITTAJA

Marraskuussa käynnistyvän Nordic Built Challenge –innovaatiokilpailun kohteiksi on valittu viisi kiinteistöä, yksi kustakin pohjoismaasta.  Ne on tarkoitus uudistaa kestävällä ja kustannustehokkaalla tavalla. Suomessa kilpailu- ja uudistuskohteena on Tampereen Kalevassa sijaitseva, valtion virastotalona toimiva Hippostalo.

”Haluamme antaa uuden, ekotehokkaan elämän tälle 1980-luvulla rakennetulle toimistorakennukselle. Tavoitteena on tehdä siitä entistä houkuttelevampi työpaikka ja myös esteettisesti arvostettu rakennus”, sanoo johtava asiantuntija Kristiina Koskiaho Senaatti-kiinteistöistä.

Muissa Pohjoismaissa kilpailukohteita ovat      

Posthuset, Oslo, Norja
Botkyrkabyggen, Tukholma, Ruotsi
Høfdabakki, Reykjavik, Islanti
Ballerup Ejendomsselskab Ellebo, Kööpenhamina, Tanska

Kaksivaiheinen kilpailu – voittajalle miljoona Norjan kruunua

Jokainen maakohtainen kilpailu käynnistyy ideointivaiheella, jossa voi esittää yleisen konseptin tai idean anonyymiin arviointivaiheeseen. Neljä parasta jokaisessa kilpailussa palkitaan 300.000 Norjan kruunulla ja ne saavat mahdollisuuden jatkaa kilpailun toiseen vaiheeseen, jossa kilpailuideoiden tulee olla konkreettisia ja toteutuskelpoisia.

Kunkin maakohtaisen kilpailun paras joukkue voittaa mahdollisuuden neuvotella jatkosuunnittelusopimuksesta rakennuksen omistajan kanssa. Koko kilpailun voittaja palkitaan 1.000.000 Norjan kruunulla Nordic Built Charter -periaatteiden parhaasta demonstroinnista.

”Nordic Built Challenge -kilpailun avulla haluamme kannustaa pohjoismaista rakennusalaa ajattelemaan uusin tavoin. Uskomme, että toimialojen ja maiden rajat ylittävä yhteistyö auttaa meitä näkemään, mikä voi olla mahdollista ja samalla saavutamme enemmän”, sanoo Hans Fridberg, Nordic Built -hankkeen projektipäällikkö ja Nordic Innovationin asiantuntija.

Nordic Built Challenge –kilpailun toteuttamista Suomessa tukevat rakennetun ympäristön huippuosaamisen keskittymä RYM Oy ja Green Building Council Finland, joka edistää kestävän kehityksen mukaisia käytäntöjä maamme kiinteistö- ja rakentamisalalla.

Kilpailut käynnistetään virallisesti marraskuun 8. päivänä Tukholmassa, jossa on mahdollista tavata sekä rakennuksien omistajat että mahdollisia yhteistyökumppaneita. Kilpailuun voi rekisteröityä osoitteessa www.nordicbuilt.org/challengelaunch

Nordic Built Charterin kansallinen allekirjoitustapahtuma 9.10.2012 Helsingissä

Nordic Built Challenge perustuu Nordic Built Charter -sopimuksessa kuvattuihin 10 kunnianhimoiseen periaatteeseen, joihin rakennetun ympäristömme tulisi tulevaisuudessa pohjautua. Avainsanat ovat yhteistyö ja innovaatiot. Sopimuksen allekirjoitti 20 merkittävää Pohjoismaissa toimivaa rakennusalan yritystä 8.8.2012 Kööpenhaminassa.

Nordinc Built Charterin allekirjoittajayritykset ovat haastaneet myös muut yritykset urauurtavaan yhteistyöhön. Suomen osalta sopimuksen kansallinen allekirjoitustapahtuma järjestetään 9.10.2012 FinnBuild-messujen yhteydessä Helsingin Messukeskuksessa.

Nordic Built

Nordic Built on pohjoismainen aloite, jonka tavoitteena on vauhdittaa kestävien rakennuskonseptien kehitystä. Se yhdistää keskeiset pohjoismaiset vahvuudet, tarjoaa kiinnostavan ja tehokkaan areenan yhteistyölle sekä edistää konkreettisesti hankkeita, joiden avulla on mahdollista tuottaa merkittäviä globaalin tason ratkaisuja.

Nordic Built Charterin  allekirjoittaneita yhteistyöyrityksiä ovat Pöyry, Uponor, Skanska, COWI, Energistyrelsen, Henning Larsen Architects, KAB, Velux, Batteríið, EFLA Consulting, Government Construction Contracting Agency (GCCA), Iceland Green Building Council, Entra Eiendom, NCC Property Development, Snøhetta, Zero ja ByggVesta.

 

Lisätietoja:

  • Hans Fridberg, +47 469 20 340, h.fridberg@nordicinnovation.org
  • Malin Kock, +47 95 92 49 53, m.kock@nordicinnovation.org
  • Ari Ahonen, RYM Oy, +358 400 618300, ari.ahonen@rym.fi
  • Heli Kotilainen, Green Building Council Finland, +358 40 579 3611, heli.kotilainen@figbc.fi

www.nordicbuilt.org 

 

 

 
Share →

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*