Hallitus tukee uusiutuvaa energiaa hyödyntävien lämmitystapojen käyttöönottoa uudella energia-avustuksella, ilmoitti ympäristöministeriö tiedotteessaan 21. joulukuuta.
Uudella energia-avustuksella tuetaan siirtymistä sähkö- tai öljylämmityksestä pääasiassa uusiutuvaa energiaa hyödyntävään päälämmitysjärjestelmään.
1. Tukea myönnetään päälämmitysjärjestelmänä käytettävien maalämpö- ja ilma-vesilämpöpumppujen käyttöönottoon sekä pelletti- ja muuhun puulämmitykseen siirtymiseen.
2. Tukea voi saada myös erilaisille hybridiratkaisuille, joissa hyödynnetään useampaa energiamuotoa.
3. Tuki on enintään 20 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista.
4. Hakijan tulot eivät vaikuta mahdollisuuteen saada tukea.
5. Avustusta voivat saada niin yksityistaloudet kuin asuinrakennuksia omistavat yhteisöt. Tukea voidaan myöntää lämmitystapasaneerauksiin sekä omakotitaloissa että rakennuksissa, joissa on useampia asuntoja.
6. Vuonna 2011 avustuksiin uusiutuvan energian käyttöönottamiseksi on varattu 30 miljoonaa euroa.
7. Hakuaika päättyy 8.4.2011. Hakemukset jätetään kuntaan, joka myöntää avustukset.
8. Työt voi aloittaa kunnan tekemän avustuspäätöksen jälkeen.