Ajankohtaista

Lähde kanssamme Hafen Cityyn 18.-20.5.!

Hampurin Hafen City on Euroopan suurin meneillään oleva kaupunkirakennusprojekti, jonka tuloksena syntyi näyttävien ja ympäristötehokkaiden rakennusten, sekä innovatiivisen kaupunki-infrastruukturin muodostama uusi kaupunginosa. Ekskursiolla

Fiksua ja tehokasta

[hr] Jessica Karhu Senior Sustainability Specialist, GBC Finland[hr] Viime vuoden loppupuoli toi meille historiallisen hyviä uutisia Pariisin ilmastoneuvotteluista. Ensimmäistä kertaa lähes kaikki

Käyttöönottovaihe laadun kompastuskivenä -seminaari

GBC Finlandin, Raklin, RIL:in ja ympäristöministeriön järjestämä tilaisuus Käyttöönottovaihe laadun kompastuskivenä kokosi yhteen asiantuntijoita pohtimaan käyttöönottovaiheen ongelmia esitysten ja yhteisten workshopien avulla.

Ilmastokadun kiinteistöillä suuri halu hankkia aurinkoenergiaa

Iso Roobertinkadun kiinteistöjen omistajille järjestettiin eilen aurinkosähköilta, joka oli lähtölaukaus kiinteistöjen aurinkopaneelihankinnoille kantakaupungissa. Osallistujien runsas määrä oli iloinen yllätys. 40 päinen kuulijakunta täytti

Mistä uutta ja uusiutuvaa energiaa alueille?

”Energiatehokkuus on kutkuttava kenttä ja siinä on tilaa innovaatioille”, näin avasi Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki tiistaina 9.2. tilaisuuden, jossa pohdimme uusiutuvan energiantuotannon

Mitä luvassa vuonna 2016?

Vuoden 2016 yleisteemanamme ovat resurssitehokkuus ja korjausrakentaminen: Build Upon –korjausrakentamishankkeemme tulee näkymään vahvasti toiminnassamme ja keskitymme muutenkin kehittämään keinoja yhä fiksumpaan ja

Tunnelmakuvia Jouluglögeiltä 17.12.

Vuoden päätteeksi kokoonnuimme nauttimaan glögistä ja musiikista sekä kuuntelemaan Mato Valtosen Joulusaarnaa. Kiitos kaikille jäsenillemme ja yhteistyökumppaneillemme aktiivisesta osallistumisestanne kestävän rakennetun ympäristön kehittämiseen. Rauhallista joulua!

Yhteenveto Buildings Day’stä

Pariisin ilmastokokouksen yhteydessä ensimmäistä kertaa järjestetty Buildings Day (Rakennusten päivä) toimi näyteikkuna kiinteistö- ja rakennusalalle. Onnistuneen ilmastokokouksen myötä alan kehitys on yhä

Haemme toteuttajaa asuinkerrostalojen energiakatselmointiin

Haemme toteuttajaa Ilmastokatu-hankkeeseen liittyvään toimeksiantoon. Hankkeen tarkoitus on vähentää  kiinteistöjen energiankulutusta ja kasvihuonekaasupäästöjä.  Ilmastokatu -hankkeen kohdealueina ovat Helsingin Iso Roobertinkatu ja Vantaan

Yhdistyksen vuosikokouksessa oli tupa täynnä

Yhdistyksemme vuosikokous pidettiin keskiviikkona 18.11. NCC:n toimitiloissa Mannerheimintiellä.   Tupa oli täynnä yhdistyksen vuosikokouksessa, jossa hyväksyttiin vuoden 2014 toiminta ja talous sekä vuoden 2016

Ilmastokadulle uusia ratkaisuja Slushista

Olemme mukana Slushissa Cleantech Finlandin järjestämillä start-up -pikatreffeillä – Speed Dating for Circular and Clean Solutions 12.11 klo 16-18. Etsimme tuoreita ideoita

Virtuaalinen tapahtuma DEEP GREEN RENOVATIONS

Toivotamme teidät tervetulleiksi kansainvälisen BUILD UPON –projektimme virtuaaliseen Deep Green Renovations with BUILD UPON -konferenssiin torstaina 22.10.2015 klo 12:30 – 18:00.

Scroll Up

Ilmoita alan tapahtuma

Bitnami