Citycon, Pohjoismaiden johtava kauppakeskusten omistaja ja kehittäjä, on sitoutunut kiinteistöjensä hiilineutraaliin energiankäyttöön vuoteen 2030 mennessä allekirjoittamalla Net Zero Carbon Buildings -sitoumuksen.
Cityconin tavoitteen asetanta osoittaa hiilineutraalisuuden kasvavan merkityksen myös kauppakeskusliiketoimminnassa. Sitoumuksen on allekirjoittanut jo yli 80 kansainvälistä organisaatiota, joista Cityconin myötä 7 Suomessa.
Tavoitteeseen pääsemiseksi Citycon jatkaa määrätietoista työtään energiatehokkuuden parantamiseksi, vuokralaisyhteistyön lisäämiseksi ja uusiutuvan energian osuuden kasvattamiseksi.

Cityconin Group Sustainability Manager Wilhelm Ehrnrooth:
”Kiinteistö- ja rakennusalan toimijoilta vaaditaan pitkäjänteistä sitoutumista ilmastonmuutoksen hidastamiseksi, ja uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen panostaminen on jo aiemmin ollut osa Cityconin strategiaa. Nyt allekirjoitettu sitoumus kuitenkin vahvistaa tavoitettamme ja liittää meidät osaksi kansainvälistä liikettä, joka toivottavasti kasvaa lähitulevaisuudessa monen muunkin Pohjoismaisen toimijan lähtiessä mukaan. Käytännössä tavoitteemme tarkoittaa, että kaikkien kauppakeskustemme tulee olla hiilineutraaleja vuoteen 2030 mennessä. Jo nyt olemme tavoitelleet hiilineutraaliutta energiatehokkuutta parantavilla toimilla, kasvattamalla omaa uusiutuvan energian tuotantoamme, tekemällä vuokralaistemme kanssa energiansäästöön liittyvää yhteistyötä ja kasvattamalla hiilineutraalin energian osuutta ostoenergiasta, mutta sitoumus lisää painetta päästöjä aktiivisesti pienentävän strategiamme tuomiselle käytäntöön.”
Lauri Tähtinen, Kehityspäällikkö, Green Building Council Finland:
”Toivotamme lämpimästi Cityconin mukaan kasvavaan sitoutuneiden joukkoon. Cityconin edelläkävijyys on hyvä osoitus siitä, että hiilineutraali energiankäyttö on tavoittelemisen arvoinen päämäärä kaikentyyppisille kiinteistöille, kuten kauppakeskuksille. Yhdessä voimme antaa kiinteistöalalle vahvan viestin hiilineutraalien ratkaisuiden tarpeesta ja muuttaa markkinakäytäntöjä kohti hiilivapaata rakennettua ympäristöä.”
Lue lisää
Citycon lehdistötiedote 14.5.2020: Citycon vahvistaa sitoutumistaan kiinteistöjensä hiilineutraaliuteen vuoteen 2030 mennessä – Allekirjoitti kansainvälisen Nollahiilirakennus-sitoumuksen
Cityconin lisäksi sitoumuksen on Suomessa allekirjoittanut jo 6 organisaatiota: Helsingin kaupunki, Keva, Ylva, Newsec, Bionova sekä EcoReal. Kansainvälisesti merkittäviä allekirjoittajakaupunkeja ovat mm. Tukholma, Kööpenhamina, Lontoo ja New York, sekä useat tunnetut kansainväliset yritykset kuten Goldman Sachs ja Multiplex.
Lisätietoja
Lauri Tähtinen, Kehityspäällikkö, 040 486 5400, etunimi.sukunimi@figbc.fi
Linkkejä
GBC:n Avoin kirje kiinteistöalan vaikuttajille:
TEE KIINTEISTÖISTÄ OSA ILMASTONMUUTOKSEN RATKAISUA
Net Zero Carbon Buildings -sitoumus (suomenkielinen esittely)
Net Zero Carbon Buildings -sitoumus (kansainvälinen sivu)