Menu
Menu

Elinkaarilaskenta syventää käsitystä rakentamisen vähähiilisyydestä

Share on linkedin
Share on twitter
Share on facebook

Rakennusten elinkaaren hiilijalanjälki on nyt noussut esiin entistä ajankohtaisempana teemana ympäristöministeriön julkaistua pilotoitavan laskentamenetelmänsä elokuun lopussa. Ympäristöministeriön menetelmä on tervetullut yhdenmukaisten pelisääntöjen kokoelma, joka mahdollistaa erilaisten rakennusten kasvihuonekaasupäästöjen vertailun koko elinkaaren yli. Hiilijalanjäljen odotetaan liittyvän säädösohjauksen piiriin ensi vuosikymmenellä: E-luvun lisäksi hankkeissa tulee laskea “C-luku” ja saavuttaa raja-arvo.

Hiilijalanjälkilaskenta uudisrakennushankkeessa 

Hiilijalanjäljen laskenta toimii eri tasoisena työkaluna eri vaiheessa uudisrakennusprojektia. Mitä varhaisemmassa vaiheessa suunnittelua hiilijalanjälkeen kiinnitetään huomiota, sitä suuremmat vaikutusmahdollisuudet sen pienentämiseen on. Toisaalta, mitä myöhäisemmässä vaiheessa projektia hiilijalanjälkeä lasketaan, sitä tarkempaan lopputulokseen päästään.

Varhaisessa vaiheessa hanketta hiilijalanjälkilaskennalla voidaan identifioida vaikutusmahdollisuudet, joissa hankkeen yleisten reunaehtojen puitteissa pystytään pienentämään elinkaaren ympäristövaikutuksia. Kyse on kuitenkin enemmän leveällä pensselillä maalaamisesta – luonnostason suunnitelmien perusteella ei pysty vielä laskemaan tarkasti lopullisten ratkaisujen hiilijalanjälkeä. Vastaavasti taas hankkeen jo valmistuttua saadaan haalittua kaikista tarkimmat lähtötiedot hankituista materiaaleista, työmaan ympäristövaikutuksista ja käytönaikaisesta energiankulutuksesta – mutta takautuvasti ei enää pienennetä päästöjä.

Todentava laskenta ei kuitenkaan ole merkityksetöntä, vaan auttaa toisaalta identifioimaan pidemmän aikavälin kehityskohteita ja tarjoamaan vertailuaineistoa. Kaksivaiheista laskentaa voidaan myös käyttää tavoitteenasetannassa ja -seurannassa: alustavan laskelman perusteella määritellään hankkeelle tavoite hiilijalanjäljestä, ja valmistumisen jälkeen tehtävällä todentavalla laskennalla arvioidaan tavoitteen saavuttamista.

Hankekohtaisten lähtötietojen lisäksi hiilijalanjälkilaskennan lopputulokseen vaikuttavat käytetyt materiaalien päästötiedot, vakio-oletukset ja energian ominaispäästöt. Materiaalipäästötietojen osalta on tärkeää löytää parhaiten todellisuutta kuvaavat taustatiedot – niin ajallisesti kuin maantieteellisesti. Vakio-oletuksia tarvitaan tyypillisesti aina jossakin määrin – hankkeista ei saada kaikkia tietoja vaan elinkaariarvioija joutuu osaltaan turvautumaan tyyppiarvoihin. Energian ominaispäästöt vaikuttavat sekä rakentamisen aikaisiin päästöihin, että käytönaikaisen ostoenergian merkitykseen kokonaishiilijalanjäljessä. Mitä paremmin nämä taustatiedot vakioidaan, sitä paremmin eri rakennusten laskelmat ovat vertailukelpoisia. YM:n uusi järjestelmä ansiokkaasti pyrkii tarjoamaan tyyppiarvoja ja vakioita, jotka voi tarpeen mukaan korvata toteutuneilla arvoilla – tämä mahdollistaa laskemisen ohuemmillakin taustatiedoilla. Kuitenkin on perusteltua käyttää todellisia, hankekohtaisia tietoja siltä osin, kun niitä on saatavilla, jotta saadaan parhaiten todellisuutta vastaava lopputulos.

Epävarmuuksia, rajauksia, linjauksia ja tarkoitushakuisuuksia

Erityisesti käytönaikaisen energiankulutuksen käsittely vaikuttaa kriittisesti elinkaariarvioinnin lopputulokseen. Tyypillisesti käytetty 50 vuoden tarkastelujakso on pitkä aika, johon liittyy paljon epävarmuuksia. On tärkeää tiedostaa, että laskennassa käytetty tarkastelujakso ei automaattisesti tarkoita rakennuksen suunniteltua käyttöikää – se voi hyvin olla paljon pidempikin ajanjakso – vaan kyse on siitä, minkä suuruinen painoarvo käytönaikaiselle energiankulutukselle halutaan antaa verrattuna rakennusvaiheen päästöihin.

Epävarmuudet ostoenergian (sähkö, kaukolämpö, kaukojäähdytys) ominaispäästöistä vuosikymmenten päästä ovat joka tapauksessa suuria. Perinteisesti, esimerkiksi FiGBC:n REM-laskentamenettelyssä, on ostoenergialle käytetty samoja ominaispäästökertoimia koko tarkastelujakson ajalle. YM:n uusi menetelmä taas ottaa huomioon ilmastopoliittiset toimenpiteet ja sitoumukset, joiden perusteella on tehty ennuste laskevasta päästökehityksestä tarkastelujakson ajalle. Ostoenergian päästöt tulevat joka tapauksessa muuttumaan – sikäli on oikein perusteltua käyttää oletuksia niiden kehitykselle ajan myötä. Kiinteiden, laskentahetkeä kuvastavien, päästökertoimien käyttämisessä koko tarkastelujaksolle tulee välillä epätarkoituksenmukaisia lopputuloksia. Vaikkapa Vantaalla kaukolämmön päästöt ovat laskeneet huomattavasti vuosikymmenen alusta – pääasiassa jätevoimalan käyttöönoton myötä, kun kivihiilen polttaminen on vähentynyt huomattavasti. Espoossa ja Helsingissä taasen kaukolämmön ominaispäästöt ovat huomattavasti suurempia – kivihiilellä on suurempi osuus polttoainejakaumasta. Mutta jos laskennassa käytetään nykytason ominaispäästöjä 50 vuoden tarkastelujaksolla, unohtuu se, että kivihiilen käyttö loppunee myös Espoossa ja Helsingissä jo ensi vuosikymmenen aikana. Korvataan se sitten millä tahansa ratkaisulla, odotettavissa on, että ominaispäästöt pienentyvät huomattavasti.

YM:n menetelmässä lähtökohtaisesti käytetään koko maan keskiarvokertoimia ostoenergialle. Sähkönkulutuksen osalta tämä on oikein perusteltua – siirtoverkko on kuitenkin koko maan tasolla yhteinen. Kaukolämpöverkoissa kuitenkin ominaispäästöissä on valtavia eroja – Suomessa on hyvin hiili-intensiivisiä kaukolämpöverkkoja, joissa valtaosa energiasta on peräisin kivihiilestä tai turpeesta, ja jokseenkin hiilineutraaleja kaukolämpöverkkoja, joissa valtaosa lämmöstä tuotetaan uusiutuvilla polttoaineilla ja/tai metsäteollisuuden hukkalämmöillä. Keskiarvokertoimen käyttäminen kaukolämmölle ei juurikaan kuvasta sitä, mikä on uudisrakennuksen todellinen vaikutus energiasektorin päästöihin.

Energian ominaispäästöjen määrittelyynkin liittyy paljon erilaisia rajausmahdollisuuksia. Otetaanko huomioon tuontisähkön päästöt, huomioidaanko laskennassa energiatuotteiden elinkaaret (esimerkiksi polttoaineiden hankintaketjujen päästöt), kuinka yhteistuotannon päästöt allokoidaan lopputuotteille (vaihtoehtoina esimerkiksi energiamenetelmä, hyödynjakomenetelmä, primäärienergiamenetelmä). Käyttämällä erilaisia määrittelyjä on mahdollista päätyä hyvin erilaisiin lukuihin, tarkoitushakuisesti tai tahattomasti.

Käytettävien ominaispäästöjen valintaan ja niiden oletusmuutoksiin liittyy kokonaisuuden kannalta kysymys siitä, miten laskennassa halutaan painottaa rakennusvaiheen ja käyttövaiheen päästöjä. YM:n uusi malli korostaa huomattavasti enemmän rakennusmateriaalien päästöjä verrattuna REM-malliin, jossa käytönaikainen energia oli merkittävimmässä osassa hiilijalanjälkeä. Vertailukelpoisuuden kannalta yhtenevät laskennan pelisäännöt ovat tärkeitä – toisaalta olisi myös suotavaa, että laskentamenetelmän tulokset kuvaisivat todellisia päästövaikutuksia riittävän tarkasti. Ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta tärkein lopputulema laskennasta olisi kuitenkin se, että tunnistettaisiin merkittävimmät vaikutusmahdollisuudet hiilijalanjäljen pienentämiseksi.

Juhani Huuhtanen
Asiantuntija
Green Building Partners Oy

Lisätietoja: https://gbp.fi/

Scroll Up

Ilmoita alan tapahtuma

Bitnami