Green Building Council Finland

Ensimmäiset yritykset Suomesta allekirjoittivat Net Zero Carbon Buildings -sitoumuksen

Kansainvälisen Net Zero Carbon Buildings -sitoumuksen on allekirjoittanut jo 60 organisaatiota. Tuoreimpien allekirjoittaneiden joukossa on myös kaksi suomalaista yritystä: Bionova ja EcoReal.

Green Building Counci Finlandin puolesta haluamme onnitella sitoumukseen lähtijöitä kunnianhimoisesta tavoitteen asettamisesta olla hiilineutraali käytön aikaisen energiankäytön osalta vuoteen 2030 mennessä. Bionova ja EcoReal näyttävät esimerkkiä sitoutumalla oman toimintansa päästöjen pienentämiseen ja tukevat toiminnallaan lukuisten yritysten työtä kohti hiilineutraalia tulevaisuutta.

Kaikki sitoumuksen allekirjoittaneiden tiedot ja tavoitteet löytyvät World Green Building Councilin sivuilta:

“WorldGBC sitouttaa toimialan saavuttamaan rakennuksissa ja rakentamisessa nettonollapäästöt koko elinkaaren ajalta. Bionova sitoutuu paitsi toteuttamaan tämän toimitiloissaan, mutta myös tukemaan laajemmin koko teollisuutta tässä työssä One Click LCA:n avulla.”

Panu Pasanen, toimitusjohtaja, Bionova

”Oman toimintamme hiilidioksidipäästöt ovat jo nyt melko pienet, mutta niitäkin voidaan vielä pienentää. EcoRealissa toimintamme ytimessä on kasvattaa yhdessä asiakkaidemme kanssa hiilikädenjälkiä ja pienentää kaikkien organisaatioiden hiilijalanjälkeä. Haluamme esimerkillämme kannustaa asiakkaitamme ja muita vastuullisia kiinteistönomistajia liittymään sitoumukseen. Hiilineutraali tulevaisuus vaatii meiltä kaikilta konkreettisia tekoja ja nyt on aika toimia”

Juho Mäkelä, talous- ja rahoitusjohtaja, EcoReal

Lisätietoja muista uusista kansainvälisistä sitoumuksen allekirjoittaneista löytyy World GBC:n tiedotteesta:

Net Zero Carbon Buildings -sitoumus

Kansainvälinen Net Zero Carbon Buildings Commitment -sitoumus viitoittaa tietä kohti rakennusten hiilineutraalia energiankäyttöä. Vapaaehtoisen sitoumuksen tavoitteena on kannustaa rakennus- ja kiinteistöalan organisaatioita sekä kaupunkeja siihen, että näiden rakennuskanta on vuonna 2030 hiilineutraali kiinteistöjen energiankäyttöä koskevien hiilidioksidipäästöjen osalta. Käytännön toimina sitoumus haastaa alan toimijoita kehittämään energiatehokkuutta, käyttämään uusiutuvaa energiaa, kompensoimaan loput päästöt ja raportoimaan avoimesti kehitystyönsä tuloksista.

Lue lisää sitoumuksesta:
https://figbc.fi/projektit/net-zero-carbon-commitment/

Lisätietoja:
Lauri Tähtinen, 040 486 5400, etunimi.sukunimi@figbc.fi

Share on linkedin
Share on twitter
Share on facebook

63 #BuildingLifen kannattajaa ja 14 julkaistua tiekarttaa

1.6.2023
#Buildinglifen tavoitteena on nostaa materiaalisidonnaisten päästöjen vähentäminen EU:n, jäsenvaltioiden ja yritysten keskeiseksi ilmastotavoitteeksi. Kutsumme mukaan kannattajia sitoutumaan oman tiekartan laatimiseen ja julkaisemme jo valmiita tiekarttoja esimerkiksi koko alalle. NCC hiilitiekartta

Green Building Council Finland muuttaa Siltasaareen

29.5.2023
Muutamme Hakaniemeen, Siltasaari 10:n tiloihin! 1.6.2023 lähtien osoitteemme on Siltasaarenkatu 8-10, 00530 Helsinki. Siltasaari 10 on historiallinen kohde, jolle on mm. myönnetty LEED Platinum -ympäristösertifikaatti. Kiinteistönomistaja ja FIGBC -verkoston jäsen

#BuildingLife2 – lisää vauhtia kohti ilmastokestävää Eurooppaa

24.5.2023
World Green Building Council julkaisi tasan vuosi sitten tavoiteohjelmansa EU:n rakentamislainsäädännölle. Whole Life Carbon Policy Roadmapin tavoitteena on varmistaa, että rakentamislainsäädäntö on linjassa EU:n ilmasto- ja energiatavoitteiden kanssa ja toisaalta

Vähähiilisen rakentamisen vuosiseminaarin 2023 kooste

15.5.2023
Ympäristöministeriö ja Green Building Council Finland järjestivät Vähähiilisen rakentamisen vuosiseminaarin tiistaina 9.5.2023. Tilaisuudessa kuultiin vähähiilisen rakentamisen säädöskehityksestä Euroopassa sekä Suomessa, alan viimeisimmistä kehityssuunnista sekä alueiden käytön suunnittelun vaikutuksesta vähähiiliseen rakentamiseen.

Aika siirtyä suljettuun kiertoon – GBCt julkaisevat Circular Built Environment Playbookin 

10.5.2023
World Green Building Council (WorldGBC) ja sen yli 75 Green Building Councilin verkosto lanseeraavat Circular Built Environment Playbookin – kansainvälisen oppaan nopeuttamaan kiertotalouden ja resurssitehokkuuden periaatteiden käyttöönottoa rakennusalalla. Green Building

Kiinteistö- ja rakennusalan kiertotalouden sanakirja julkaistu

3.5.2023
Yhteisesti sovitut toimintatavat, tulkinnat ja termit karsivat pois mahdollisia väärinymmärryksiä ja jopa päällekkäistä työtä. Järjestönä ja jäsentemme verkostona tuotamme erilaisia selvityksiä ja toimintamalleja, joiden avulla alalla toimivat voivat vauhdittaa omaa

FIGBC:n tulevaa strategiaa hiotaan toukokuussa 

19.4.2023
FIGBC:n uuden strategian valmistelu aloitettiin kevätkokouksessa 28.3.2023. Uusi strategia hyväksytään syyskokouksessa ja se astuu voimaan vuoden 2024 alusta. Nyt kutsumme Green Building Council Finlandin jäseniä osallistumaan strategiatyöpajoihimme.  Järjestämme toukokuussa viisi työpajaa

Kuinka vauhdittaa puun kiertotaloutta infrahankkeissa? 

19.4.2023
Elina Samila, FIGBC, haastatteli Janne Tikkamäkeä, Skanska, infrarakentamisen ympäristövastuullisuuden kehittymisestä. Tikkamäki on työskennellyt infrarakentamisen alalla eri rooleissa jo yli kahdenkymmen vuoden ajan.  Kiihtyvä kehitysvauhti ja -tahto  Kehitysvauhti on hurja niin

S-Pankki liittyi jäseneksi maailmanlaajuiseen kestävän rakentamisen verkostoon 

13.4.2023
Green Building Council Finland on osa maailmanlaajuista Green Building Council -verkostoa, jonka tavoitteena on edistää kestävää kehitystä ja rakennetun ympäristön ympäristökestävyyttä.  S-Pankki liittyy jäseneksi kestävän rakennetun ympäristön edistämiseen keskittyvään Green

New Global Policy Principles outline transformative action policymakers can take to accelerate sustainability action in the built environment 

12.4.2023
Ahead of the G7 Ministers’ Meeting on Climate, Energy and Environment (15–16 April 2023), the World Green Building Council (WorldGBC), and its network of 75+ Green Building Councils, launch a

Tulevaisuuden työn haasteita ja ratkaisuja

6.4.2023
Minkälaista kestävyystyötä rakennusalan yritykset tällä hetkellä tekevät? Minkälaisia haasteita alan yritykset kestävyysmurroksen edessä kohtaavat? Entä miten näitä haasteita voitaisiin lähteä ratkaisemaan? Tällaisten kysymysten äärelle kerääntyi 13.-15.3. joukko teknisen alan opiskelijoita

Askelia kohti vähähiilisyyttä 

6.4.2023
Vähähiilinen rakentaminen on mahdollista nyt. Ja vähähiilisyyden tulisikin olla suunnittelun lähtökohta heti rakennushankkeen alusta alkaen kaikissa rakennushankkeissa. Vähähiilisyyden ohjaamiseen on erilaisia keinoja, kuten esimerkiksi:  Vähähiilisyyden ohjauksessa on tärkeintä seurata vähähiilisyyden