Green Building Council Finland on allekirjoittanut kansainvälisen Net Zero Carbon Buildings -sitoumuksen. FIGBC:n tavoitteena on omien toimitilojensa hiilineutraali energiankäyttö, jota tullaan edistämään tiiviillä yhteistyöllä vuokranantajan ja muiden BIM-kampuksen sidosryhmien kanssa. Lisäksi FIGBC tulee seuraamaan ja kompensoimaan kaikki työmatkoihin ja työmatkaliikenteeseen liittyvät ilmastopäästöt.

”Haluamme omilla FIGBC:n toimiston päästövähennystalkoillamme olla näyttämässä alalle suuntaa ja esimerkkiä. Päästövähennykset syntyvät aina pienistä puroista ja uskon, että tässä asiassa olemme myös kokoamme suurempi toimija. Net Zero Carbon Buildings -sitoumukseen liittyminen on meille myös hyvä mahdollisuus kehittää omaa osaamistamme päästöjen seurannasta ja raportoinnista. Näin voimme tulevaisuudessa palvella jäseniämme entistäkin paremmin”, kertoo FIGBC:n kehityspäällikkö Lauri Tähtinen.
Sitoumuksen on globaalisti allekirjoittanut jo yli 100 yritystä ja kaupunkia. Tänä vuonna sitoumuksen ovat Suomessa allekirjoittaneet Varma, Citycon ja Keva. Viime vuoden lopulla sitoumuksensa julkistivat kiinteistönomistajista Ylva ja Helsingin kaupunki sekä kiinteistöalan palveluyritykset Newsec, Ecoreal ja Bionova.
Lisätietoja
Lauri Tähtinen
040 486 5400
etunimi.sukunimi@figbc.fi