Oletko jo polkenut sähköpyörää tai hypännyt sähköbussin kyytiin? Tiistaina 22.9 autottoman päivän kunniaksi Iso Roban valtaavat mitä erilaisimmat kulkupelit, joilla kaupungissa pääsee kätevästi liikkumaan. Katutapahtumassa voi myös huoltaa pyöränsä, nauttia ruokapyörien tarjonnasta, keskustella talvipyöräilystä ja kuunnella fillaripianistia. Tapahtuma on osa Euroopan Liikkujan viikkoa (www.liikkujanviikko.fi).
Tapahtuma myös aloittaa Ilmastokatu-hankkeen Iso Roballa. Ilmastokatu on Helsingin Kaupungin, Vantaan kaupungin, HSY:n, Green Building Council Finlandin ja Aalto yliopiston yhteishanke, jonka tavoitteena on vähentää merkittävästi Iso Roban ja Tikkurilan keskustan energiankulutusta. Keinot ja ratkaisut luodaan yhdessä alueiden yrittäjien, asukkaiden ja innovatiivisten palveluntarjoajien kanssa.
Ilmastokatu-hanke kutsuu mukaan ratkaisujen tarjoajia sekä tarvitsijoita. Hanke etsii uusille ratkaisuille ja toimintamalleille testaajia, eli taloyhtiöitä, asukkaita tai yrityksiä. Yritykset voivat kehittää ja kokeilla ilmastoystävällisiä tuotteitaan aidossa kaupunkiympäristössä yhdessä loppukäyttäjien kanssa. Näin Ilmastokaduista tulee uusia referenssialueita sekä yrityksille että kaupungille myös kansainvälisesti.
Tavataan tiistaina klo 15-18 Iso Roballa Ilmastokatu-infopisteellä![hr]
Lue lisää tapahtumasta Facebookissa: https://www.facebook.com/events/701771143286282/
Lisätietoja Lilli Linkola: lilli.linkola@figbc.fi