Ilmastonmuutos ei odota – energiapäätökset vihreää elvytystä varten tehdään nyt

Loikka-blogi

Jan Herranen

Rototec Oy

Maajohtaja

Viimeaikaiset tapahtumat ovat muuttaneet maailmaa odottamattomalla tavalla eivätkä ilmastotavoitteet ole olleet ensimmäisenä mielessä monien kuntien tai kaupunkien agendalla. Ikävä kyllä ilmastonmuutos ei odota koronan jälkeistä aikaa ja jälleenrakentamisen aikaa pitää pohtia myös akuutin kriisin hoitamisen aikana. Miten tästä selvitään parhaiten? Miten voimme tukea jälleenrakentamista ympäristö ja ilmasto huomioiden?

Monilla kaupungeilla ja kunnilla, kuten rakennusteollisuudellakin, on ilmastotavoitteet, jotka pysyvät kriisistä huolimatta. Osana Green Building Councilia haluammekin herätellä keskustelua ilmastotavoitteista, jotka eivät odota, vaikka olemmekin erittäin epänormaalissa tilanteessa.

Jälleenrakentaminen on avain hyvään kriisin jälkihoitoon ja työllistämiseen. Yksi tapa selviytyä on tukea taloutta kaikin mahdollisin keinoin, esimerkiksi tukemalla energiaremontteja yksityissektorille ja toteuttamalla niitä julkisella sektorilla. Toivonkin, että energia-avustuksia käytetään rakennusalan vilkastamiseksi ja työllisyyden vauhdittajaksi kriisin jälkeen ja jo sen aikana, kun emme tiedä kuinka kauan tämä kestää. Yritysten kehitystukia voitaisiin myös hyvin käyttää energiaremontteihin, joilla saavutetaan pitkäaikaisia säästöjä yritykselle ilmasto huomioiden.

Hallitus on peräänkuuluttanut vihreän elvytyksen tärkeyttä ja korostanut, että talouden elvytystoimien pitää tukea hiilineutraalia hyvinvointivaltiota. Jälleenrakennus pitääkin siis tehdä ilmasto huomioiden ja tukea siirtymistä uusiutuvien energiamuotojen käyttöön, niin saneeraus kuin uudiskohteissakin. Energiaomavaraisuus on myös tärkeää vastaisuuden varalta, jotta voimme taata riippumattomuuden muiden valtioiden energiantuotannosta, etenkin mahdollisissa kriisitilanteissa.

Maalämpöprojektin voi toteuttaa turvavälit huomioiden

Iloksemme olemme huomanneet, että useat rakennusliikkeet ovat enenevissä määrin ottaneet huomioon ilmastonäkökulmat rakennusaikana ja energiamuodon valinnassaan. Maalämpö alkaa olemaan suosittu vaihtoehto energiamuotona myös suurkohteissa ja sen avulla saadaan kustannustehokkaasti lämmitettyä ja viilennettyä isojakin taloyhtiöitä ja liikekiinteistöjä. Tehokas viilennys onkin juuri ilmastonmuutoksen takia asia, joka pitää hyvin huomioida jo rakennusvaiheessa.

Maalämpöprojektin voi hyvin toteuttaa myös poikkeusoloissa. Sen aikana ei ole tarpeen mennä sisälle asuntoihin, minkä lisäksi turvavälit on helppo pitää projektin aikana. Olemme myös huomioineet poikkeusajan kaikessa toiminnassamme. Toivommekin, että hyvällä yhteistyöllä rakennusteollisuuden kanssa saammekin toteutettua hyvin projekteja poikkeustilasta huolimatta. Tartunnat on saatu hyvin hillittyä Suomessa toistaiseksi ja kaikki rakennustyömaat ovat toimineet hyvin noudattaen kaikkia olemassa olevia säännöksiä ja ohjeistuksia. Ilmastonmuutos ei odota koronan jälkeistä aikaa, vaan on tärkeää jatkaa hyvää työtä kohti hiilineutraalia rakentamista ilmasto ja ympäristö huomioiden.

Share on linkedin
Share on twitter
Share on facebook
Scroll Up

Ilmoita alan tapahtuma

Bitnami