Loikka-blogi
Olli Nikula
Olli on Rakennusteollisuus RT ry:n puheenjohtaja ja Saint-Gobain Finlandin toimitusjohtaja.
Kiinteistö- ja rakennusalan toimijoilta odotetaan mittavia toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Tavoiteohjelmat, materiaalineutraalisuus ja avoimuus ovat hyviä lähtökohtia rakennusalan yhteisille pyrkimyksille.
New Yorkissa syyskuussa 2019 järjestetty YK:n ilmastokokous siivitti suuren määrän valtioita, kaupunkeja ja kansainvälisiä suuryrityksiä entistä kunnianhimoisempiin hiilineutraaliustavoitteisiin. Kokouksessa mm. 77 maata ja 87 yritystä sitoutuivat hiilineutraaliuteen vuoteen 2050 mennessä tavoitteenaan rajoittaa maapallon lämpeneminen 1,5 asteeseen.
Kokous käynnisti vyöryn, jossa eri teollisuuden ja elinkeinoelämän alat asettivat kilvan omia tavoitteitaan ja ryhtyivät rakentamaan tiekarttoja kohti hiilineutraaliutta. Kesäkuussa valmistuu esimerkiksi Vähähiilisen rakennusteollisuuden tiekartta. On ilahduttavaa, että kaikki toimialat vievät tiekarttoja vauhdikkaasti eteenpäin ja pyrkivät saamaan ensimmäiset vaiheet julki. Tämän jälkeen on mahdollista purkaa päällekkäisyyksiä ja todentaa yhteistyötä.
Lupauksia on tehty sen verran ripeästi, että mukana kulkee toivottavasti myös ymmärrys siitä, mitä niiden lunastaminen vaatii. Ei ole vielä selvää, millaista roolia EU ottaa asiassa, ja millaisia sanktioita asetetaan tahoille, jotka eivät halua sitoutua yhteisiin tavoitteisiin. Myös eurooppalaisen teollisuuden elinvoimaisuuden turvaamisen ja ympäristötavoitteiden yhteensovittaminen tulee olemaan haastavaa. Jos käyttöön otetaan esimerkiksi hiilitullit, saadaanko systeemi sellaiseksi, joka aidosti suosii vähäpäästöistä tuotantoa? Energian osalta nykymuotoinen päästökauppa on johtanut tilanteeseen, jossa halpaa hiilisähköä tuodaan EU:n ulkopuolisista maista – päästöt niin sanotusti ulkoistetaan naapuriin.
Maailmanlaajuisten sitoumusten ja paikallisten tiekarttojen lisäksi tarvitaan objektiivisuutta materiaalien suhteen ja rohkeaa, koko rakentamisen arvoketjun ylittävää yhteistyötä.
Rakennusmateriaaleja pitäisi pystyä tarkastelemaan ilman poliittisia intohimoja. Etenkin Suomessa on muodostunut vahva puun ja betonin vastakkainasettelu, jota keskustelu hiilineut-raaliudesta voi entisestään kärjistää. Jos tarkastellaan vaikkapa asuinkerrostalon hiilijalanjälkeä sadan vuoden elinkaarella, puun ja betonin välillä ei ole havaittu merkittäviä eroja. Olisi hyvä, jos ala löytäisi yhteistä säveltä ja uusia rakentamisen tapoja: mieluummin sekä–että kuin joko–tai.
Ratkaisevassa roolissa on rakennusten käytönaikainen energiatehokkuus sekä energiantuotanto ja uusiutuviin, vähähiilisiin energiamuotoihin siirtyminen. Tämän myötä rakennusmateriaalien valmistuksesta, kuljetuksesta, rakentamisesta ja purkamisesta syntyvien päästöjen eli rakennuksiin sitoutuneen hiilen suhteellinen osuus rakennuksen elinkaarella tulee kasvamaan. Rakennuksiin sitoutuneen hiilen leikkaaminen on myös valtava haaste rakennussektorille. Tässä rakennustuotteiden valmistajat ovat avainasemassa: laskemalla tuotteiden elinkaaren vaikutuksia, panostamalla tuotekehitykseen, energiatehokkuuteen ja uusiutuvaan, vähähiiliseen energiaan rakennustuoteteollisuus pystyy tulevaisuudessa valmistamaan vähähiilisempiä materiaaleja ja tuotteita.
Ilmastonmuutoksen hillitseminen on niin iso asia, että erilaisia yhteistyökuvioita ja verkostoja tuntuu syntyvän luontaisesti. Tämän lisäksi on tietoisesti astuttava epämukavuusalueelle ja oltava avoimempia omista tekemisistä, kuin mihin olemme rakennusalalla perinteisesti tottuneet. Hyvien käytäntöjen jakaminen ja toisaalta ratkaisujen etsiminen avoimesti voivat synnyttää yllättäviä synergioita ja kollaboraatioita.
Isoja muutoksia tulee tapahtumaan. Nähkäämme muutos ennen kaikkea mahdollistajana, joka synnyttää uusia liiketoimintamahdollisuuksia koko alalle.
Teksti julkaistu e-lehti Loikan numerossa 1/2020 https://proofer.faktor.fi/epaper/LO120/#8
