Green Building Council Finland

Purettavaksi suunnitellut – The Cradle

Osana World Green Building Weekiä 2022 teimme 16.9.2022 virtuaalivisiitin saksalaiselle The Cradlen työmaalle lähtien Keskustakirjasto Oodin Maijansalista. Saksalainen The Cradle on innovatiivinen rakennuskohde.

”The Cradle viittaa sanana kehtoon”, kertoi Ella Lahtinen, FIGBC kiertotalouden asiantuntija. ”Meidän tulisi siis pyrkiä eroon Cradle to Grave -toimintamallista ja siirtyä kehdosta kehtoon -malliin, jossa resurssit kiertävät.”

Interboden GmbH puolesta kohdetta esitteli Andreas Willms, joka on toiminut The Cradlen projektipäällikkönä vuodesta 2019 alkaen. Hän kertoi, että Interboden GmbH on vuonna 1950 perustettu, perheomisteinen yritysrypäs, joka sekä kehittää että omistaa kiinteistöjä. Hyvinä esimerkkeinä hän esitti Maxfrei, le flair, Kaispeicher, H27 -nimiset kiinteistöt.

Cradle-to-cradle jakaa materiaalit kahteen kiertoon: tekniseen ja biologiseen. Teknisellä puolella ovat materiaalit, joita voimme käyttää ikuisesti: kuten metallit, muovit ja lasit. Biologisessa kierrossa ovat materiaalit, jotka voidaan turvallisesti palauttaa takaisin luontoon. Lähde: EPEA.

Hybridirakenne

The Cradle sijaitsee Düsseldorfissa, Reinin varrella. Rakennustyöt aloitettiin 2020 ja arvioitu valmistumisaika on kesällä 2023. ”The Cradle on pioneerikohde, jota ohjaa paitsi elinkaariajattelu, myös se, että rakennus nähdään materiaalipankkina”, kertoi Andreas Willms. Kohteessa käytetään kierrätettäviä materiaaleja, osa tyypillisesti terästä olevista rakenteista on tehty hirrestä ja myös vuokralaisia ohjataan kestävien ja terveellisten valintojen tekemiseen.

Lyhyesti:

  • Materiaalipassit ja Madaster-alustaan tallennetut komponentti ja materiaalitiedot.
  • Purettavaksi rakennettu ratkaisu.
  • 97 % materiaaleista uudelleenkäytettävissä rakennuksen käytöstä poiston jälkeen.
  • Hybridirakenne, jossa testattu innovatiivisia, uudenlaisia liitoksia.
  • Aurinkosuojaus – eri ilmansuuntiin suunniteltu erilaiset julkisivut.
  • Kasvikatto.
  • Puuta sisätiloissa ja viherseiniä jokaisessa kerroksessa.
  • Muunneltavuus toimistotiloissa.
  • Vettä säästävät vesikalusteet ja kierrätys, esimerkiksi harmaata vettä käytetään viherseinien kasteluun.
  • Sisäilman laatu huomioitu mm. materiaalivalinnoilla.

Digitaalinen materiaalien dokumentointi

”Puusta rakentaminen vähensi merkittävästi hiilijalanjälkeämme”, kertoi Willms. ”Vähennys oli 39 % verraten muihin uusiin rakennuksiin keskimäärin”. Rakennukseen käytettiin kolmea erilaista puulajia, jotka olivat kasvatetuista, pääsääntöisesti paikallisista metsistä.

Yhteistyötä materiaalien ja komponenttien dokumentoinnin kanssa Interboden teki Madaster Germanyn kanssa. ”Madaster on avoin alusta, johon kootaan tiedot materiaaleista ja tuotteista”. Saksan lisäksi Madaster on käytössä Alankomaissa, Belgiassa, Norjassa, Itävallassa ja Sveitsissä. Willms näki palvelun hyödyntämisen olevan etu myös taksonomian kannalta, sillä onhan kiertotalous niissä kriteerinä.

Vuokralaisten ja käyttäjien ohjaus

The Cradle tarjoaa eniten toimistotiloja ja kestävyyteen on panostettu myös käyttäjien ohjauksella. Vuokralaisille tarjotaan neuvontapalvelua, jossa heitä ohjataan tekemään kestäviä materiaalivalintoja. Käytännössä Interboden yhdistää vuokralaisen keskustelemaan esimerkiksi EPEA GmbH:n kanssa.

Käyttäjille on tarjolla käyttöoppaita ja erillinen sovellus ”The Cradle app”, joka keskittyy käyttäjien hyvinvointiin, kestävään tapaan liikkua ja käyttää tiloja energiatehokkaasti. Kommunikaatioon käyttäjien kanssa on siis panostettu.

Kiinteistössä on ”Mobility Hub”, joka perustuu jakamistalouteen: tarjolla on polkupyöriä ja autoja sekä palvelu, joka ohjaa kestävimpiin reittivalintoihin. Interboden panosti kumppanien etsimiseen pitkään ja palveluidentarjoajiksi valikoituivat NiMo, Regio Mobil, Ecolibro sekä Clever route.

Hyödyt ja näkyvyys

Interboden on panostanut kokonaisvaltaiseen kestävyyteen ja halunnut muuttaa ajattelutapaa niin, että The Cradle on haluttu työpaikka juuri ilmastokestävyytensä vuoksi. Saksalaiset mediat ovatkin huomioineet hankkeen laajasti ja Willms koki, että tämä tavoite oli saavutettu.

Yleisökysymyksiin vastatessaan Willms kertoi The Cradlen ehdottomasti olevan Interbodenin merkittävin ja mittavin C2C-hanke, joka tuskin tulee olemaan skaalattavissa sellaisenaan. Kannustuksena hän kehotti vastaavissa hankkeissa valitsemaan kestävyyteen sitoutuneita yhteistyökumppaneita. Merkittävänä oppina hän koki, että The Cradlen hybridiratkaisut, joissa korvattiin terästä ja betonia, kannustavat kyseenalaistamaan omia olettamuksia – ja rohkeutta korvaamaan perinteisiä ratkaisuja.

Tutustu tarkemmin The Cradleen.

Pikku-Finlandia

The Cradlen esittelyn jälkeen FIGBC järjesti erillisen alan asiantuntijoiden kierros Pikku-Finlandiaan. Pikku-Finlandia on suunniteltu purettavaksi ja siirrettäväksi toisaalle Finlandia-talon perusparannuksen valmistuttua. Kohdetta esitteli arkkitehti Jaakko Torvinen.  Lue lisää kohteesta.

Share on linkedin
Share on twitter
Share on facebook

63 #BuildingLifen kannattajaa ja 14 julkaistua tiekarttaa

1.6.2023
#Buildinglifen tavoitteena on nostaa materiaalisidonnaisten päästöjen vähentäminen EU:n, jäsenvaltioiden ja yritysten keskeiseksi ilmastotavoitteeksi. Kutsumme mukaan kannattajia sitoutumaan oman tiekartan laatimiseen ja julkaisemme jo valmiita tiekarttoja esimerkiksi koko alalle. NCC hiilitiekartta

Green Building Council Finland muuttaa Siltasaareen

29.5.2023
Muutamme Hakaniemeen, Siltasaari 10:n tiloihin! 1.6.2023 lähtien osoitteemme on Siltasaarenkatu 8-10, 00530 Helsinki. Siltasaari 10 on historiallinen kohde, jolle on mm. myönnetty LEED Platinum -ympäristösertifikaatti. Kiinteistönomistaja ja FIGBC -verkoston jäsen

#BuildingLife2 – lisää vauhtia kohti ilmastokestävää Eurooppaa

24.5.2023
World Green Building Council julkaisi tasan vuosi sitten tavoiteohjelmansa EU:n rakentamislainsäädännölle. Whole Life Carbon Policy Roadmapin tavoitteena on varmistaa, että rakentamislainsäädäntö on linjassa EU:n ilmasto- ja energiatavoitteiden kanssa ja toisaalta

Vähähiilisen rakentamisen vuosiseminaarin 2023 kooste

15.5.2023
Ympäristöministeriö ja Green Building Council Finland järjestivät Vähähiilisen rakentamisen vuosiseminaarin tiistaina 9.5.2023. Tilaisuudessa kuultiin vähähiilisen rakentamisen säädöskehityksestä Euroopassa sekä Suomessa, alan viimeisimmistä kehityssuunnista sekä alueiden käytön suunnittelun vaikutuksesta vähähiiliseen rakentamiseen.

Aika siirtyä suljettuun kiertoon – GBCt julkaisevat Circular Built Environment Playbookin 

10.5.2023
World Green Building Council (WorldGBC) ja sen yli 75 Green Building Councilin verkosto lanseeraavat Circular Built Environment Playbookin – kansainvälisen oppaan nopeuttamaan kiertotalouden ja resurssitehokkuuden periaatteiden käyttöönottoa rakennusalalla. Green Building

Kiinteistö- ja rakennusalan kiertotalouden sanakirja julkaistu

3.5.2023
Yhteisesti sovitut toimintatavat, tulkinnat ja termit karsivat pois mahdollisia väärinymmärryksiä ja jopa päällekkäistä työtä. Järjestönä ja jäsentemme verkostona tuotamme erilaisia selvityksiä ja toimintamalleja, joiden avulla alalla toimivat voivat vauhdittaa omaa

FIGBC:n tulevaa strategiaa hiotaan toukokuussa 

19.4.2023
FIGBC:n uuden strategian valmistelu aloitettiin kevätkokouksessa 28.3.2023. Uusi strategia hyväksytään syyskokouksessa ja se astuu voimaan vuoden 2024 alusta. Nyt kutsumme Green Building Council Finlandin jäseniä osallistumaan strategiatyöpajoihimme.  Järjestämme toukokuussa viisi työpajaa

Kuinka vauhdittaa puun kiertotaloutta infrahankkeissa? 

19.4.2023
Elina Samila, FIGBC, haastatteli Janne Tikkamäkeä, Skanska, infrarakentamisen ympäristövastuullisuuden kehittymisestä. Tikkamäki on työskennellyt infrarakentamisen alalla eri rooleissa jo yli kahdenkymmen vuoden ajan.  Kiihtyvä kehitysvauhti ja -tahto  Kehitysvauhti on hurja niin

S-Pankki liittyi jäseneksi maailmanlaajuiseen kestävän rakentamisen verkostoon 

13.4.2023
Green Building Council Finland on osa maailmanlaajuista Green Building Council -verkostoa, jonka tavoitteena on edistää kestävää kehitystä ja rakennetun ympäristön ympäristökestävyyttä.  S-Pankki liittyy jäseneksi kestävän rakennetun ympäristön edistämiseen keskittyvään Green

New Global Policy Principles outline transformative action policymakers can take to accelerate sustainability action in the built environment 

12.4.2023
Ahead of the G7 Ministers’ Meeting on Climate, Energy and Environment (15–16 April 2023), the World Green Building Council (WorldGBC), and its network of 75+ Green Building Councils, launch a

Tulevaisuuden työn haasteita ja ratkaisuja

6.4.2023
Minkälaista kestävyystyötä rakennusalan yritykset tällä hetkellä tekevät? Minkälaisia haasteita alan yritykset kestävyysmurroksen edessä kohtaavat? Entä miten näitä haasteita voitaisiin lähteä ratkaisemaan? Tällaisten kysymysten äärelle kerääntyi 13.-15.3. joukko teknisen alan opiskelijoita

Askelia kohti vähähiilisyyttä 

6.4.2023
Vähähiilinen rakentaminen on mahdollista nyt. Ja vähähiilisyyden tulisikin olla suunnittelun lähtökohta heti rakennushankkeen alusta alkaen kaikissa rakennushankkeissa. Vähähiilisyyden ohjaamiseen on erilaisia keinoja, kuten esimerkiksi:  Vähähiilisyyden ohjauksessa on tärkeintä seurata vähähiilisyyden