Kuva: Usha Iyer-Raniga
Kolmen vuoden välein järjestettävät ”kestävän rakentamisen olympialaiset” kokosivat Hong Kongiin 1.800 kiinnostunutta toimijaa 57 maasta. Kolmen päivän tuhti kattaus hyviä käytäntöjä eri puolilta maailmaa ja aihepiirin uusinta tutkimustietoa oli puristettu 14 samanaikaiseen sessioon. Mukana oli myös Suomen delegaatio mukaan lukien SBC-ohjelmamme edustus.
Christiana Figueires tapahtuman valovoimaisena pääpuhujana perusteli vähähiilisen rakennetun ympäristön merkitystä ilmastonmuutoksen hillinnässä korostaen tarvittavan muutoksen nopeutta. John Dulac kansainvälisen energiajärjestön IEAn keräämän aineiston pohjalta osoitti, ettei rakentaminen ole valitettavasti pysynyt muiden toimialojen vauhdissa ilmastonmuutoksen hillinnässä. Kehityspotentiaalia siis riittää edelleen ja liiketoimintamahdollisuuksia on tarjolla runsaasti ketterille toimijoille!
SBC-ohjelman koordinaattori Pekka Huovila GBC Finlandista esitteli heidän jälkeensä suurelle salille ympäristöministeriön vetämän kestävän rakentamisen ohjelman ensimmäisen vaiheen tuloksia. Myöhemmissä rinnakkaissessioissa Rakennusteollisuus RT:n Ari Ilomäki kuvasi kestävän rakentamisen arvioinnin eurooppalaista nykytilaa, missä tietomallin hyödyntäminen kasvaa. 20 vuotta jatkuneen konferenssisarjan painopisteen laajennuttua rakennustuotteista ja rakennuksista aluetasoon VTT:n Tarja Häkkinen sekä Granlundin Ken Dooley esittelivät aihepiirin uusimpia ratkaisuja. Tiedämme hyvin rakentamamme ja peruskorjaamamme kannan kuormittavan ympäristöä vielä pitkään. Siksi se tulee tehdä mahdollisimman hyvin nyt!
SBC-ohjelma kaipaakin hyviä esimerkkejä, joita suomalaiset toimijat voisivat esitellä kolmen vuoden päästä järjestettävässä maailmankongressissa Göteborgissa sekä edellisvuoden alueellisissa SBE19-tapahtumissa, joihin toivomme meiltä runsasta ja aktiivista osallistumista länsinaapuriemme tapaan. Esimerkillisiä hankkeita voi ehdotella Pekka Huovilalle (etunimi.sukunimi@figbc.fi).
Alan kehityksen seuraamiseksi ja toimintaan osallistumiseksi 10YFP SBC-ohjelmamme partneriksi voi hakea täällä. WSBE17 Hong Kongin materiaalia päivittyy tapahtuman verkkosivuille, joka löytyy osoitteesta http://www.wsbe17hongkong.hk/.