Green Building Council Finlandin toiminnan rahoitus
Green Building Council Finland on yleishyödyllinen yhdistys, emmekä tavoittele toiminnalla voittoa. Kaikki varamme ohjautuvat yhdistyksen säännöissä määrätyn tarkoituksen mukaiseen toimintaan. Pääosan tuloistamme saamme jäsenmaksuista. Lisäksi rahoitamme toimintaamme myös julkisen sektorin avustuksilla ja ostoilla, yksityisten säätiöiden hankerahoituksella sekä osallistumismaksuilla.
Lisäksi yhdistyksemme sääntöjen mukaan yhdistys voi toimintansa tukemiseksi omistaa yhdistyksen tarkoitusta tukevaa toimintaa harjoittavien yritysten osakkeita, ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä omistaa toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä ja muuta omaisuutta. Yhdistys voi myös harjoittaa julkaisutoimintaa.
Green Building Council Finlandin hallinto
- Yhdistyksen kokouksissa jäsenten edustajat valitsevat yhdistyksen hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan. Yhdistyksen kokous myös vahvistaa vuosittain toimintasuunnitelman, budjetin ja tilinpäätöksen sekä myöntää vastuuvapauden ja hyväksyy sääntömuutokset.
- Hallitus käsittää 6-12 henkeä kattaen koko toimialan. Hallituksen jäsenet valitaan tehtäväänsä kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Hallitus johtaa yhdistyksen toimintaa yhdistyksen kokousten päätösten mukaisesti, huolehtii talous- ja hallintoasioiden asianmukaisesta hoitamisesta sekä hyväksyy ja erottaa jäsenet.
- Hallituksen työvaliokunnan muodostavat hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja sekä hallituksen varapuheenjohtaja. Hallitus voi tarvittaessa nimetä työvaliokuntaan varapuheenjohtajan tilalle tai lisäksi muita henkilöitä. Työvaliokunnan tehtävänä on valmistella hallitukselle esitettäviä asioita, koordinoida yhdistyksen hallintoelinten toimintaa sekä suorittaa hallituksen määräämät tehtävät.
- Vaalitoimikunta valmistelee yhdistyksen kokouksen henkilövalinnat ehdotukseksi yhdistyksen kokouksiin. Vaalitoimikunnan valitsee yhdistyksen kokous ja sen tehtävänä on valmistella yhdistyksen kokouksen henkilövalinnat siten, että ehdotus toimielinten kokoonpanoksi kattaa mahdollisimman tasapuolisesti yhdistyksen jäsenistön. Yhdistyksen kokous ei ole sidottu vaalitoimikunnan ehdotukseen.
- Lisäksi yhdistykselle on mahdollista perustaa neuvottelukunta, jonka tehtävä on keskustella yhdistyksen toiminnan kannalta tärkeistä ja periaatteellisista kysymyksistä.
Green Building Council Finlandin hallituksen muut jäsenet 2024
Hannamari Koivula, Head of Sustainability and Property Management, Kiinteistöomistaja Antilooppi
Päivi Tomula, Kiinteistösijoitusjohtaja, Pontos Group
Mikko Marjalaakso, Business Development Manager, Peikko Group
Liisa Jäätvuori, Johtaja, kestävä kehitys ja uudet palvelut, A-Insinöörit
Ville Reinikainen, Energiatoimialan johtaja, Granlund
Professori Matti Kuittinen, Aalto-yliopisto
Timo Metsälä, Johtaja, Kiinteistökehitys ja rakennuttaminen, Taaleri Oyj
Johanna Pirinen, Senior Vice President, Head of Sustainability at Stora Enso Wood
Inari Virkkala, projektipäällikkö, arkkitehti, Y-Säätiö
Jannica Aalto, Head of Communicatios, Nrep
Vaalitoimikunnan esityksestä hallitukseen valittiin syyskokouksessa 26.11.2024 kolme uutta jäsentä: Keijo Leppävuori, Sustera Finland; Paula Majanen-Selby, OP Varainhoito Oy sekä Lauri Toivio, Asianajotoimisto Magnusson. He aloittavat tehtävässään 1.1.2025. Samalla erovuorossa olevat Liisa Jäätvuori, A-Insinöörit; Ville Reinikainen, Granlund sekä Jukka Viitanen, Arctia jäävät pois hallitustehtävistään. Miimu Airaksinen, kehitysjohtaja, SRV, jatkaa tehtävässään Green Building Council Finlandin hallituksen puheenjohtajana. Varapuheenjohtajaksi valittiin Jannica Aalto, NREP.
Green Building Council Finlandin vaalitoimikunta
Anne Kaiser, Saint-Gobain Finland, vaalitoimikunnan puheenjohtaja
Antti Kerppola, Sfääri
Pasi Suutari, SOK
Niina Nurminen, Ilmarinen
Lisätietoja
Antti johtaa Green Building Council Finlandin toimintaa ja hallintoa yhteistyössä FIGBC:n hallituksen kanssa ja toimii toimiston esihenkilönä. Hän vastaa yhdistyksen sidosryhmäsuhteista ja edustaa yhdistystä julkisessa keskustelussa.
Arto johtaa ja kehittää yhdistyksen jäsenille suunnattua palvelu- ja verkostotoimintaa sekä vastaa yhdistyshallinnon organisoinnista, taloussuunnittelusta ja -seurannasta. Arto toimii lisäksi henkilöstö- ja työsuojelupäällikkönä.