Vuosittaisella World Green Building Weekilla on jo pitkään järjestetty kestävän aluesuunnittelun seminaari. Tänä vuonna seminaarin tulokulmana oli hyvinvointi tulevaisuuden yksilöille, yhteisöille ja yhteiskunnalle kestävän aluesuunnittelun avulla.
Ympäristöministeriön kuulumiset
Antti Irjala Ympäristöministeriöstä kertoi aluksi ministeriön ajankohtaiset kuulumiset. Ympäristöministeriö on asettanut itselleen toimenpidepolut, jotka ovat luettavissa kokonaisuudessaan ministeriön nettisivuilla. Tavoitteena esimerkiksi on, että vuonna 2035 Suomi on hiilinegatiivinen ja onnistunut pysäyttämään luontokadon ja saastumisen, vihreä siirtymä on kasvun perusta ja yhteiskunnallinen päätöksenteko ohjaa vihreään siirtymään.
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksesta luovuttiin. Eduskuntaan viedään hallituksen esitys uudeksi rakentamislaiksi sekä maankäyttö- ja rakennuslain muutos, jolla nykyiset rakentamisen pykälät kumotaan ja lakiin lisätään säännökset alueidenkäytön digitaalisuudesta. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden ja niitä koskevan lain uudistus on tulossa, kuten myös rakennuslaista tulossa hallituksen esitys, jossa isossa painotuksessa on ilmastonmuutoksen hillintä. Erillinen esitys rakennuslaiksi on jo pitkällä ja valtioneuvoston käsittelyssä, kuten myös RYTJ-laki (rakennetun ympäristön tietojärjestelmä).
Ympäristön moniulotteiset terveysvaikutukset
Maankäytön suunnittelun professori Marketta Kyttä Aalto-yliopistolta kertoi tutkimusryhmänsä työstä ja tuloksista sekä mitä ympäristöterveystutkimuksessa on viime vuosina tapahtunut.
Ympäristöterveystutkimuksen kaksi aaltoa ovat epäsuorat, elinympäristön terveyttä edistävät piirteet ja toisaalta suorat, sairastuvuutta aiheuttavat elinympäristön piirteet. Viime vuosikymmeninä alalla on tapahtunut käänne, joka on tuonut mukanaan uusia näkökulmia. Perinteisen tutkimuksen, eli kun tutkitaan ympäristön sairastuvuutta aiheuttavia tekijöitä, lisäksi on alettu tutkia ympäristön terveyttä edistäviä piirteitä. Käänne on ollut merkittävä, ja se on tuonut kentälle paljon uusia tekijöitä ja tutkijoita. On selvää, että kansanterveydelliset haasteet ovat isoja ja ne ovat kytköksissä liikkumattomaan elämäntapaan ja stressitaustaisiin sairauksiin.
Viimeisten vuosikymmenten aikana on tutkittu vilkkaasti, miten ihmisten arkiliikkumista voidaan edistää. Toinen puoli on, millainen ympäristö edistää henkistä hyvinvointia ja elvyttää meitä stressistä. Vastauksia näihin kahteen kysymykseen on haettu paljon. Jos mutkia vedetään suoriksi, Kytän mukaan tämä puoli toteutuu melko tiiviisti rakennetussa ympäristössä.
Paikkalähtöisen tutkimuksen apuna Maptionnaire-työkalu
Kytän tutkimusryhmä on erikoistunut erityisesti paikkalähtöiseen ympäristötutkimukseen. Asiakkaiden kokemuksellista tietoa on kerätty paikkaan kiinnittyen, jolloin on saatu tuotetuksi aivan uusi tiedonkerros eli ”pehmeä” paikkatieto. Tätä varten Kytän ryhmässä kaksi tohtoria kehitti Maptionnaire-työkalun, jota myös täysin koodaustaidoton henkilö voi käyttää. Esimerkiksi Denverin kaupunki käyttää kaikessa vuorovaikutteisessa suunnittelussaan Maptionnairea. New Yorkissa liikennevirasto keräsi Maptionnairella noin 25 000 vastaajan aineiston. Aiemmin he olivat työssään käyttäneet galluptyökaluja ja kierrelleet julkisissa liikennevälineissä tekemässä kyselyitä, mikä oli aikaa vievää ja työlästä.
Maptionnaire-työkalua on käytetty jo yli 40 maassa ja sitä voidaan käyttää ympäristönsuunnittelussa, liikennesuunnittelussa, kaupunkisuunnittelussa- ja kehityksessä, rakennussuunnittelussa ja puistojen ja virkistysalueiden suunnittelussa. Työkalulla saadaan paikallisesti herkkää tietoa alueen vahvuuksista ja heikkouksista. Kiinnostavinta tässä metodiikassa on, että sitä voidaan käyttää vuorovaikutteisen suunnittelun metodina, mutta myös saada syvempää tutkimusta ihmisen ympäristösuhteesta.
Myös Helsingissä on käytetty Maptionnairea ja on selvitetty, miten ihmiset liikkuvat jalan sekä arkena että virkistystilanteessa. Helsingissä tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että Helsingin keskustan kaikkein vilkkaimpien reittien varrelta löytyi kaikkein eniten epämiellyttäväksi koettuja paikkoja, mikä oli inspiraation lähde koko tutkimusryhmälle.
Urbaani onni -tutkimuksen tuloksia
Maptionnairen avulla saadaan samaan aikaan sekä pehmeää että kovaa paikkatietoa eli digitaalisessa muodossa olevaa tietoa elinympäristön rakenteessa, mikä avaa tutkijoille aivan uusia mahdollisuuksia tehdä uusia tutkimuksia. Tästä esimerkkinä on Urbaani onni -tutkimus, jossa tutkittiin valikoituja alueita Helsingissä ja Espoossa sekä keskusta-alueilla että esikaupungissa. Helsingissä Töölön kaupunginosassa tutkimuksessa piirrettiin bufferi jokaisen kodin ympärille ja tarkasteltiin yhdyskunnan rakenteellisia piirteitä juuri siinä asuvan yksilön ympärillä. Saatiin selville, että viherympäristö oli äärimmäisen tärkeä asukkaille, vaikka ympäristön koettu laatu on huipussaan melko tiiviisti rakennetussa ympäristössä. Tuloksissa pitää kuitenkin ottaa huomioon, että kaikki töölöläiset eivät asu samassa ympäristössä: on eri asia asua vilkkaan Mannerheimintien vieressä kuin vaikka merenrannassa.
Tutkittujen asioiden välillä toimivat erilaiset säännöt. Keskusta-alueilla mitä tiiviimmin rakennettu kotiympäristö ja lähipalvelut, sitä parempana koettiin ympäristön laatu ja terveysvaikutukset. Esikaupunkialueilla lähipalveluiden laatua ei koettu myönteisenä vaan kielteisenä. Tutkijaryhmä pohti, voidaanko täydennysrakennuksen avulla tehdä asialle jotakin sekä miten on onnistuttu kehittämään rakenne, jossa lähipalveluiden saavutettavuus ei ole hyvä asia. Tutkimuksessa myös löydettiin vain epäsuoria terveys- ja hyvinvointivaikutuksia, ei suoria.
Ongelma tutkimuksessa oli, että moni ihmiselle tärkeä paikka jää 500 metrin bufferin ulkopuolelle, joten ryhmä kokeili eri kokoisia buffereita. Ympäristöä ei käytetä samalla tavalla arjessa, vaan oli vietävä eteenpäin yksilöllisen elinpiirin mallinnuksen tapaa.
Kuten staattinen postinumeroalue ei määrittele ympäristöämme, ei niin tee myöskään staattinen bufferi, joten tutkijaryhmän piti mallintaa dynaaminen, yksilöllinen elinpiiri, joiden koko ja suuntautuneisuus vaihtelivat. Laatupaikat löytyivät aina urbaanimmasta alueesta kuin mitä oma koti edusti eli lähiöstä suunnattiin kohti keskustaa. Keskusta-alueella laatu taas löytyi viheralueelta, pois keskustasta. Yksilöllinen elinpiiri voi olla myös sisäisesti dynaaminen: jossain paikassa ihminen käy kerran kuussa autolla, mutta lapsi viedään päiväkotiin joka päivä. Näin ihminen altistuu vaihtelevasti elinympäristön eri osille. Ympäristö- ja terveysvaikutuksia ajatellen on tärkeää miettiä, mille kaikelle ihminen altistuu.
Aktiivinen ikääntyminen
On havaittu, että tietyt elinympäristön rakenteelliset piirteet edistävät aktiivista arkiliikkumista, vaikka asukas ei olisikaan kiinnostunut aktiivisesta elämäntavasta tai terveydestä huolehtimisesta. Laajassa tutkimuksessa oli mukana 14 kaupunkia, kymmenen maata ja viisi mannerta, ja siinä selvisi, että sohvaperunakin voi lähteä liikkeelle, mikäli seuraavat kriteerit täyttyvät:
- Asukastiheys
- Risteystiheys
- Julkisen liikenteen pysäkkien tiheys
- Puistojen määrä
Hyvinvointi
Vihreys ennustaa terveyttä, elämänlaatua ja toimintakykyä. Käveltävyys ja kävelymäärät ennustavat terveyttä ja elämänlaatua.
Korona lisäsi ihmisten viherympäristöjen käyttöä. Enemmistö, 77 %, löysi uusia viheraluekokemuksia koronan aikana. Viheralueista tuli myös enemmistöllä sosiaalisten kohtaamisten paikkoja. Vierailut keskittyivät suosittuihin paikkoihin. Vähemmistö, 23 %, oli jo valmiiksi luontoympäristön intensiivikäyttäjiä. He paikansivat enemmän viheralueita sekä ennen että jälkeen koronan. Koronan aikana he hakeutuivat yhä kauemmaksi.
Kestävän kaupunkikehityksen NUA-indikaattorit
Projektipäällikkö Tapio Reinikainen SYKE:ltä kertoi kestävän kaupunkikehityksen NUA (New Urban Agenda) -indikaattoreista ja KEKANUA-projektista. Indikaattori on yleisesti tunnetun määritelmän mukaan muuttuja tai muuttujasta johdettu arvo, joka osoittaa, tarjoaa tietoa tai kuvaa ilmiön/ympäristön/alueen tilaa siten, että kuvaus on merkityksellisempi kuin yksittäisen muuttujan saama arvo. NUA tukee Agenda 2030:n toteuttamista kaupunkien ja yhdyskuntien näkökulmasta. Työn ensimmäisessä vaiheessa valitaan Suomen kaupunkien tilannetta ilmentävät indikaattorit YK:n Uuden kaupunkikehitysohjelman (NUA) indikaattorien joukosta ja tuotetaan niihin liittyvät luvut. Työn hyödyntäjiä ovat ministeriöt, kaupungit ja kunnat sekä kaupunkien kehittäjät että kaupunkikehitykseen vaikuttavat päätöksentekijät.
Tutkimusta edelsi edelläkävijäkuntien kanssa käyty tarkka prosessi, jossa määriteltiin valintakriteerit indikaattoreille. Todettiin, että on turhaa tehdä hienoja järjestelmiä, jos niitä ei käytetä. Kuvattiin, mitä ilmiöitä näillä kaupunkikehityksen indikaattoreilla haluttiin ja saatiin ehdotus kestävän kaupunkikehityksen avainindikaattoreista. Dilemmaksi projektissa osoittautui se, että toisaalta laajaa ilmiöjoukkoa pitäisi valaista tiiviisti, mikä tarkoittaa mahdollisimman vähäistä määrää indikaattoreita, mutta toisaalta ilmiötä pitäisi kuvata riittävän kattavasti, mikä puolestaan väistämättä lisää indikaattorien määrää indikaattorisarjassa.
Avainindikaattoreiksi valikoitui mm. ilmastonmuutos, ilmanlaatu, turvallisuus, vesistöjen tila, julkisen talouden kestävyys, terveys ja mielenterveys, toimeentulo. Terveys ja mielenterveys tulivat yhdeksi indikaattoriksi pitkällisen pohdinnan jälkeen. Turvallisuus taas valikoitui mukaan työpajoissa osallistuneiden ehdotuksesta. Taloudellinen kestävyys haluttiin indikaattoriksi, sillä kunnat joka tapauksessa seuraavat sitä. Kuntien välillä pyritään löytämään vertailtavuutta. Kaikki indikaattorit löytyvät SYKE:n sivuilta.
Seuraavaksi kuntien kanssa laaditaan tai hyväksytään yhdessä yhteiset metadatamäärittelyt valittujen indikaattorien tiedonkeruuta varten ja laaditaan kuntien kanssa suunnitelma indikaattoritiedon käyttämisestä päätöksenteossa. Avainindikaattorisarjan tiedonkeruusta laaditaan ohjeistus ja indikaattorit testataan reaalidatalla. Muuta indikaattorikehitystä jäädään seuraamaan.
Kestävyys alueen identiteetin voimavarana
Olli Metso arkkitehtitoimisto MUUANilta kertoi hyvästä kaupunkisuunnittelusta. Kun aletaan rakentaa korttelille identiteettiä, käsitellään viittä pääteemaa: rakennettu ympäristö, luonnon ympäristö, kova infrastruktuuri, pehmeä infrastruktuuri ja käyttäytymiskulttuuri. Jokaisella korttelilla voi olla oma identiteettinsä. Liika yhdenvertaisuus ja samankaltaisuus tekevät alueista monotonisia, kun taas liiallinen kirjo tekee alueista sekavia tai vaikeasti ymmärrettäviä. Usein suunnittelussa käyttäytymiskulttuuri jää kuitenkin huomioimatta. Olisi kuitenkin tärkeää pohtia, millaisia palveluita tai toimintoja alueella tulisi olla, millaisia ihmisiä alue houkuttelee ja miten syntyy kokonaisuus, jossa kaikki eri osa-alueet toimivat toistensa tukena.
MUUANin suunnittelussa on aina mukana viisi teesiä:
- Rakenna jo rakennetulle (Rakennettu ympäristö)
- Ympäristö on ydinasia (Luonnonympäristö)
- Priorisoi liikkuminen ennen liikennettä (Kova infrastruktuuri)
- Tee yhteisön aktiivisuudesta näkyvää (Pehmeä infrastruktuuri)
- Mahdollista osallistuminen (Käyttäytymiskulttuuri)
Rakenna jo rakennetulle
Olli Metso kertoi kahdesta kilpailu-casesta, Hartaanselänrannan alueesta Oulussa ja Breithin kaupungista Islannissa. Sekä molempien kilpailuiden töissä että suunnitteluperiaatteissa oli yhtäläisyyksiä: molemmilla alueilla on aiemmin ollut vanhaa teollista toimintaa ja teollisuusalueista on tarkoitus muodostaa uusia asuinalueita. Rakentamisessa siis noudatetaan teesiä ”Rakenna jo rakennetulle”.
Breithissä oli jo valmiiksi olemassa oleva hyvin suoraviivainen kaupunkirakenne, jota pyrittiin säilyttämään käyttämässä jo olemassa olevia verkostoja ja säilyttämällä valmiita viheralueita. Yksi säilytettävistä rakennuksista oli vanha kalankäsittelytehdas, jonka ympärille haluttiin rakentaa alueen keskusta.
Ympäristö on ydinasia
Luonnonympäristö ei ole irrallinen asia kaupunkirakenteesta ja sen pitää olla läsnä myös keskustaytimessä. MUUANin molemmissa case-ehdotuksissa jokainen kortteli rajautuu johonkin luonnonaiheeseen, oli se sitten puisto, metsä tai vesialue. Luonnon saaminen keskustan ytimiin on hyvinvointiin liittyvä tekijä, ja se voi olla erilaista, monimuotoista ja monipuolista. Hartaanselänrannassa luonto on metsämaista, kun taas luonnonolosuhteiden vuoksi Islannissa hyvin erilaista kuin Oulussa.
Tärkeimmät luontoalueet on molemmissa caseissa pyritty säilyttämään, mutta kaupunkilaisjärki sanoo, ettei ihan kaikkea luontoa voida säätää.
Priorisoi liikkuminen ennen liikennettä
Liian usein suunnittelu lähtee siitä, missä auto kulkee ja mihin auton saa pysäköityä. Ja jos tästä lähtökohdasta ei lähdetä, usein suunnittelu menee siihen suuntaan. Toki autoille tarvitaan teitä, tarvitaan tavarantoimitusta ja pelastusliikennettä, mutta monipuolinen liikkuminen tulee mahdollistaa. Väyliä ei pidä ajatella katuina, vaan pitäisi miettiä jo suunnitteluvaiheessa miettiä valmiiksi oikopolkuja ja oikokatuja. Katumiljöökin voi olla mitä vain. Sieltä voi löytyä ravintolakatu, pihakatu, eikä käytön tarvitse olla staattista. Kadulla voi olla useampia käyttötarkoituksia, jolloin voidaan luoda alueille vahvempaa profiilia, joka näkyy myös julkisesti.
Tee yhteisön aktiivisuudesta näkyvää
Molemmissa hankkeissa haluttiin nostaa keskiöön alueen vanha teollinen historia ja ne rakennukset, jotka alueelle jäävät. Jokainen kilpailutiimi Hartaanselänrannassa esitti, että varikko säilytetään, joten jatkotyöstössä päätettiin, että se säilytetään, vaikka sitä alun perin oltiin lanaamassa matalaksi. Rakennuksen avulla haluttiin korostaa alueen historiaa ja yhdistää asukkaiden kokema identiteetti alueen keskeisimpään rakennukseen. Suunnitelmassa yhteisöllisyyden tiloja onkin keskitetty juuri varikolle.
Breithissä ajatuksena oli, että hotellikiinteistöön liittyvässä vanhassa kalahallissa on yhteisöllisiä tiloja, joissa breithiläisyys tuodaan esille. Paikallinen käsityöläinen voi vuokrata tilan, jossa esittelee osaamistaan matkailijoille ja paikallisille.
Mahdollista osallistuminen
Elävä alue edellyttää asukkaiden tahtoa käyttää aluetta. Hartaanselänrannassa eri alueilla on eri profiilit: varikko on urbaanin pöhinän alue ja lehtokylä on vehreä pientaloalue. Suunnittelijan täytyy tuntea alueiden asukkaat, jotta voi suunnitella toiminnallisuutta, joka vetoaa. Miten parhaalla tavalla palvellaan tiettyä asukasryhmää? Näillä alueilla on pehmeä infrastruktuuri ja palvelut ovat hyvin erilaisia. Varikolla on palveluita ja voimakkaampaa rakentamista, lehtokylässä taas korostuu omalla pihalla tehtävät asiat, kun joka tontille on suunniteltu kasvihuoneen paikka ja komposti.
Paneelikeskustelu hyvinvoinnista
Paneelikeskustelussa mukana olivat arkkitehtitoimisto MUUANin suunnittelija Olli Metso, Johanna Sääksniemi joka toimii Lahden yleiskaava-arkkitehtinä ja Lahden suunta -työn vetäjänä sekä ympäristöestetiikan tutkija Sanna Lehtinen Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta.
Hyvinvointi rakennetussa ympäristössä
Alkuun keskusteltiin siitä, mikä tuo hyvinvointia kaupungissa panelisteille. Ollli Metso kertoi saavansa hyvinvointia ”viiden minuutin kaupungista” eli kun arjen toiminnot ovat lähellä. Johanna Sääksniemelle taas ”vartin kaupunki” on riittävä eli kun suurin osa hänen tarvitsemistaan palveluista on kohtuullisen ajan päässä saavutettavissa, useimmiten pyörällä tai kävellen. Myös esteettisyys merkitsee paljon. Onko vihreää? Onko kauniita värejä? Onko kaunista ympäristöä? Myös meluttomuus liittyy hänellä hyvinvointiin. Sanna Lehtinen taas nauttii kaupungissa esteettisestä monimuotoisuudesta ja siitä, että erilaisten ihmisryhmien tarpeita ja toiveita on otettu huomioon. Myös ympäristöarvojen huomioiminen on tärkeää ja se, etteivät tilat ole tyhjäkäynnillä vaan niille keksitään myös väliaikaista käyttöä.
Tutkimustulosten mukaan tiivis kaupunkirakentaminen olisi paras tapa rakentaa ja toisi eniten onnea. Onko kuitenkaan näin? Olli Metson mukaan kysymys on hankala, sillä jos kaupungista lähtee maaseudulle, tulee vastaan argumentoinnin vaikeus. Maaseudulla asuva voi herkästi sanoa, ettei kaupungista tullut tiedä, miten maalla asiat ovat. Jos Helsingissä Töölön tapainen tiiviys on optimi, mikä se on muualla? Ihmiset pitävät eri asioista ja eri ihmiset haluavat asua eri tavalla. Töölötiiviys ei voi toimia maaseudulla. Johanna Sääksniemen mukaan tiiviissä kaupunkirakentamisessa lähikoulu mahdollistaa lasten itsenäisen liikkumisen, mikä tuottaa hyvinvointia, sillä pienten ihmisten itsenäinen liikkuminen on tärkeää.
Hyvinvointivahvuuksia lisää
Paneelikeskustelussa otettiin myös kantaa hyvinvointivahvuuksiin, joita aluesuunnittelussa kannattaisi vahvistaa. Metson mukaan Suomessa on hienoa, kun pohjoismaiseen kulttuuriin liittyen julkinen ulkotila on kaikkia varten ja meillä on julkisia leikkipuistoja ja oleskeluun tarkoitettuja alueita kaikille ikä- ja kohderyhmille. Sääksniemi pohti sitä, että vaikka meillä on paljon tekemistä liikkumisen ja liikenneväylien kehittämisessä, maailmanlaajuisesti ja Eurooppaan verraten meillä on hyvin tilaa kevyen liikenteen väylillä liikkua. Kevyen liikenteen väyliä voitaisiin vielä kehittää tältä pohjalta eteenpäin ja panostaa myös esteettömyyteen. Hän muistutti, että lähiöt ovat jo luonnostaan ympäristöjä, joissa on tehokasta rakentamista ja viheralueita rakennusten välissä. Eli vaikka rakentaminen vanhoissa lähiöissä ei ole meidän nykyistä tasoamme vastaavaa, löytyy lähiöistä positiivisia asioita. Lehtinen nosti esille rakentamisen tasaisen laatupohjan, jota voitaisiin kuitenkin parantaa. Identiteetti on melko tasalaatuista eri alueilla, mutta meillä voisi olla eri identiteettejä eri alueilla.
Panelistit myös puhuivat iäkkäiden liikkumisen tukemisesta: pysäkkejä tulisi rakentaa lähelle toisiaan ja matkan varrella pitäisi olla penkkejä. Metso pohti, että palvelu- tai hoiva-asumisen paikan tulisi olla ytimessä, sillä sata metriä on pitkä matka vaikeasti liikkuvalle ihmiselle, mutta on tärkeää, että kaupasta voi hakea itselleen esimerkiksi jäätelön silloin tällöin, vaikkei muuten tekisikään omia ruokiaan. Tämän lisäksi kävely-ympäristön tulisi olla hyvin hoidettu talvella. Myös Sääksniemi korosti, että katukunnossapitoon tulee kiinnittää erityistä huomiota talvisin ja ympäristöihin, joissa on paljon senioreita, tulee panostaa.
Paneelin puheenjohtaja Kimmo Kurunmäki, Rakli, kommentoi, että ostoskeskuksissa riittäisi lämmintä sisätilaa. Lehtinen oli samaa mieltä ja pohti, että ostoskeskuksista halutaan asioinnin helppoutta, kun säävaihtelut puuttuvat, mutta on olemassa myös heitä, jotka nauttivat kivijalkaliikkeistä. Mutta jos mietitään ikääntyneitä, on paljon hankkeita, joissa yritetään edistää heidän talviliikkumistaan, esimerkiksi järjestämällä pieniä yhteiskävelyreittejä kauppakeskuksessa, jossa ympäristö on aina tasalaatuista, eikä ole talven aiheuttamia haasteita.
Paneelissa pohdittiin, että kauppakeskusten yhteyteen voitaisiin kaupallisen toiminnan lisäksi yhdistää kulttuuri- ja muita palveluita. MUUANilla tämä on ajankohtainen kysymys, sillä he ovat suunnittelemassa sotekeskusta erääseen pieneen suomalaiseen kaupunkiin. Takana on iso työ, jotta keskus on saatu kaupungin keskustaan, kun peltosijainti on ollut myös vaihtoehtona. Hanketyöryhmän konsensus on ollut vahva, mutta ulkopuolisia toimijoita ja poliittista tahtoa on pitänyt vakuuttaa keskustasijainnin tärkeydestä. Lehtisen mukaan ilmastopakolaisuus ja muut äkilliset tapahtumat pitäisi ottaa huomioon kunnissa jo etukäteen. Johanna Sääksniemen mukaan kauppakeskusten ja yhteisöllisten tilojen lisäksi tarvittaisiin yhteisöllinen ulkotila ja entistä enemmän mietittäisiin, miten ihmiset saadaan liikkeelle ja viettämään yhteisöllisessä tilassa aikaa, jolloin saataisiin enemmän kohtaamisia ja yhteisöllisyyttä.
Kävelykeskustat
Suomessa ei olla vielä kovin pitkällä kävelykeskustoissa ja panelistit toivoivat, että meillä olisi enemmän autoilta kiellettyjä alueita. Jos vähennetään autoliikennettä, saadaan paikalle uusia elementtejä, kuten vaikka viherympäristöä. Sanna Lehtinen kommentoi, että kävelykatu terminäkin kertoo, että siellä kävellään, mutta voitaisiin vahvistaa ihmisten omaehtoista toimimista, oleskelua. Ihmiset ovat ainakin Helsingissä järjestäneet omia tapahtumiaan, on ollut siivous- ja ravintolapäiviä. Tällainen toiminta varmistetaan sillä, että sitä varten on varattu tilaa. Olli Metso oli samaa mieltä muiden panelistien kanssa siinä, että Suomessa ei olla vielä kovin pitkällä kävelykatujen ja kävelykeskusten kanssa. Kävelykatu merkitsee, että ympäristössä on kaupallista toimintaa, mutta oikeasti siellä voisi olla mitä vain, mikä liittyy vapaa-aikaan. Panelistit myös pohtivat, että kävelykadun sijaan pitäisi alkaa puhua kävelykeskustoista. Lopuksi Lehtinen muistutti, että kaupunki ei ole vain asukkaiden, vaan myös työssäkäyvien, turistien ja hyvin eri käyttäjäryhmien kaupunki. Siitä pitäisi suunnittelussa lähteä liikkeelle.
Hyvinvoinnin ongelmien ratkominen aluesuunnittelun avulla
Olli Metson mukaan rakennusten ja ympäristön rakentamisen perustaso on Suomessa todella korkea, mutta se johtaa siihen, että rakennettu ympäristö on keskimäärin melko tasapaksua. Kaikkein kiinnostavinta on virheet, poikkeukset ja erilaisuudet, kuten vanhat teollisuuskiinteistöt uudessa asemassa. Me olemme suomalaisina vakavia ja suhtaudumme myös arkkitehtuuriin vakavasti, joten ehkä meillä voisi olla teemoitettuja alueita, joissa sääntöjä ja vakavuutta voitaisiin rikkoa. Mutta pitäisikö asemakaavassa kikkailla vai kenelle se rooli olisi varattu? Sanna Lehtinen korosti ekologisten reunaehtojen asemaa: purkamista pitäisi hillitä, mutta se vaatisi sitä, että kaiken ei tarvitse olla viimeisteltyä ja samanlaista. Periaatteista voitaisiin joustaa, jolloin positiivista monimuotoisuutta tulisi kokemuksellisesti lisää. Johanna Sääksniemi mainitsi yhtenä ratkaisuna täydennysrakentamisen, jolloin kaupunki ei leviä. Arkiliikkuminen tuottaa fyysistä terveyttä ja laadukkaat ja riittävän isot viheralueet tuottavat erilaista ja monipuolista kaupunkiluontoa. Mikä on sopiva täydennysrakentamisen taso ilman, että menetetään mahdollisuus elpyä lähiympäristössä?
Ilmastonmuutos vaikuttaa myös hyvinvointiin
Viimeisenä paneelissa pohdittiin, mikä iso murros hyvinvointiin liittyen meidän tulisi nähdä jo nyt. Sanna Lehtinen mainitsi ekologiset arvot ja arvojen moninaisuuden ja miten se näkyy ja tuntuu kaupungissa ja miten sitä voidaan positiivisesti vahvistaa. Johanna Sääksniemi mainitsi myös ilmastonäkökulman: sään muuttuessa meille tulee enemmän rankkasateita, talvet muuttuvat ja väestö ikääntyy eli meidän tulee pohtia, millainen on hyvä talviympäristö, joka mahdollistaa aktiivisen arkielämän myös senioreille. Olli Metso nosti myös esiin ilmastonmuutokseen, koska se tulee vaikuttamaan kaikkeen. Hän kertoi seuranneensa tyytyväisenä, miten mediassa on jo alettu kuuluttaa vastuunkantoa. Metso muistutti, että vastuunottoa ei ole se, että sanoo ymmärtävänsä vastuun kuuluvan kaikille, mutta toimii silti toisin. Tällä alalla ja sektorilla jokaisella on valtuutus ja velvollisuus ehdottaa tehtäväksi asioita, jotka ovat kestäviä.
Esitysmateriaalit
Ympäristöministeriön kuulumiset
