20.5.2026

Kiilto päivittää tiekarttaansa FIGBC:n työpajassa

Kiilto kehittää tiekarttaansa FIGBC:n työpajojen tuella keskittyen Scope 3 -päästöjen vähentämiseen. Tiekarttatyöpajoissa osallistujat sparraavat toisiaan ja oppivat yhdessä alan johtavien konsulttien ohjauksessa.

Kiilto on suomalainen perheyritys, jolla on yli satavuotinen historia ja vuoteen 2080 ulottuva visio. Kiilto kehittää, valmistaa ja myy kemianteollisuuden ratkaisuja erilaisiin tarpeisiin kuluttajille, ammattihygieniaan, eri teollisuuden aloille ja rakentamiseen.

Kiillon rakentamisen tuotehallinnassa työskentelevä Head of Solutions Eeva Kaataja kertoo, että Kiillon tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet hyväksyttiin keväällä 2026, mistä syystä myös tiekarttaa oli tarpeen päivittää. Kiillon Scope 1 ja 2 päästöt on jo hyvin optimoitu ja koska suurin osa Kiillon päästöistä syntyy raaka-aineista, seuraava painopiste ovat Scope 3 -päästöt.

Tiekartta ohjaa koko liiketoimintaa

Kiillolla tehdään erittäin monipuolista kehittämistyötä ja laajaa yhteistyötä kestävyyden parantamiseksi. ”Lupaus ympäristölle” tehtiin jo vuonna 2018. Kestävyyteen panostaminen on siis myös pitkäjänteistä.

Eeva arvioi, että määrätietoisen työn taustalla on omistajien pitkälle tulevaisuuteen ulottuva visio. Hän myös kertoo esimerkin johdon sitoutumisesta: Kiillolla on juuri ollut koko päivän kestänyt vastuullisuustyöpaja, johon koko johtoryhmä on osallistunut.

Kiillossa vastuullisuus ei ole yhden henkilön vastuulla, vaan jokaiselle liiketoiminta-alueelle laaditaan oma tiekartta, joka toimii paitsi suunnitelmana, myös viitekehyksenä, joka auttaa rajaamaan valintoja ja toimii yhtenä välineenä portfolion johtamisessa.

Ei yksinkertaista eikä yksin tehtävissä

FIGBC:n järjestämät tiekarttatyöpajat sisältävät kaksi tapaamista, joiden välissä suunnitelmia työstetään oman organisaation sisällä. Tänä aikana osallistujat saavat myös tarvittaessa asiantuntijoilta vastauksia kysymyksiinsä. FIGBC järjestää työpajat yhdessä Granlundin kanssa.

Eeva osallistui FIGBC:n järjestämään tiekarttatyöpajaan keväällä 2026. Jo ennen työpajaa hän oli perehtynyt FIGBC:n verkkosivuille koottuihin tiekarttoihin. Ne auttoivat hahmottamaan erilaisia tapoja esittää tavoitteita ja toimenpiteitä.

”Oli hyvä nähdä erilaisia visuaalisia ratkaisuja erilaisilta toimijoilta.”

Eeva korostaa, ettei tiekarttatyö ole yksinkertaista tai jotain, mitä voisi toteuttaa yksin. Työpajasta saatu asiantuntijatieto ja muiden, laidasta laitaan toimialaa edustavien osallistujien kanssa sparrailu oli merkityksellinen apu omassa työssä.

Eeva Kaatajalle sparrailu laidasta laitaan toimialaa edustavien osallistujien kanssa oli parasta. Kuvassa työskennellään yhdessä pienryhmässä. Mukana myös Metsäliitto Osuuskunta / Metsä Woodin, Raute Oyj:n, Kekkilä-BVB:n, Duuri Groupin, Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenteen edustajat, konsulttina Anni Viitala, Granlund.

Tutustu näihin oppaisiin!

#BuildingLife pikaoppaat vähähiiliseen rakentamiseen

Green Building Council Finlandin ja A-Insinöörien tuottamat seitsemän pikaopasta vähähiiliseen rakentamiseen kattavat selkeästi hankkeen eri vaiheet. Rakennuttajan, arkkitehdin ja pääsuunnittelijan, rakennesuunnittelijan, taloteknisen suunnittelijan, urakoitsijan, infrarakennuttajan ja rakennustuotevalmistajan tiiviit pikaoppaat voit ladata maksutta käyttöösi.

Hiilineutraalin rakennetun ympäristön toimintaohjelma

Julkaisussa esitetään toimenpiteitä kahdeksalle eri toimijaryhmälle kiinteistö- ja rakennusalalla. Toimenpidetauluihin on koottu keskeiset toimenpiteet, joihin kyseisellä toimijaryhmällä on mahdollisuus vaikuttaa. Hiilineutraalin rakennetun ympäristön toimintaohjelma sisältää konkreettiset välitavoitteet ja askelmerkit kaikille alan toimijoille oman toimintansa kehittämiseksi.

Rakennetun ympäristön ilmastovaikutusten kokonaiskuva – Korjausrakentamisen, purkamisen ja tilanmuutoshankkeiden päästöjen arviointi

Granlundin laatima selvitys: Rakennetun ympäristön ilmastovaikutusten kokonaiskuva - Korjausrakentamisen, purkamisen ja tilanmuutoshankkeiden päästöjen arviointi.

10 ratkaisua kiinteistö- ja rakennusalan kestävyyteen

Rakennettu ympäristö on ilmaston ja luonnon näkökulmasta ratkaiseva toimiala. Kun ala siirtyy kohti kestävämpiä toimintatapoja, avautuu samalla merkittäviä liiketoimintamahdollisuuksia. Korjaussuunnitelma ehdottaa kymmenen ratkaisua alan päästöjen ja luontohaittojen vähentämiseen.

10 ratkaisua kiinteistö- ja rakennusalan kestävyyteen

Lue keinot, joilla kestävyysmurros
lähtee vauhtiin.

Lue ja lataa

Siirry takaisin sivun alkuun