12.1.2026

Uudet ohjausryhmät aloittavat työnsä – yhdessä kohti vaikuttavampaa ja osaavampaa rakennusalaa

Vuosi 2026 käynnistyy Green Building Council Finlandin vaikuttamisen ja osaamisen ohjausryhmissä uudella kokoonpanolla ja tuoreella innolla! Ohjausryhmien jäsenet edustavat laajasti kiinteistö- ja rakennusalan eri sektoreita, ja heidän osaamisensa sekä näkemyksensä tuovat vahvan pohjan alan kestävyyssiirtymän vauhdittamiseen.

Ohjausryhmien tehtävänä on tukea FIGBC:n strategisia tavoitteita, tuoda esiin alan ajankohtaisia ilmiöitä ja haasteita sekä kehittää yhdessä ratkaisuja, jotka vievät koko toimialaa kohti vähähiilisempää, kiertotalouteen perustuvaa ja luonnon monimuotoisuutta tukevaa tulevaisuutta. Ryhmät toimivat tiedon, kokemusten ja hyvien käytäntöjen jakamisen foorumeina sekä vaikuttavat alan kehitykseen.

Osaamisen ohjausryhmä – monipuolista asiantuntemusta ja käytännön kehittämistä

Osaamisen ohjausryhmän jäsenet tuovat mukanaan laajan kirjon kokemusta ja näkemyksiä muun muassa suunnittelusta, rakentamisesta, konsultoinnista, kiertotaloudesta, vastuullisuusjohtamisesta ja koulutuksesta. Heidän yhteinen tavoitteensa on vahvistaa alan osaamista, edistää tiedon jakamista ja kehittää konkreettisia työkaluja, joilla kestävyyden periaatteet saadaan osaksi arjen päätöksiä ja toimintaa.

Mukana osaamisen ohjausryhmässä ovat:

  • Mari Ariluoma, Nomaji maisema-arkkitehdit Oy
  • Julia Brunfeldt, Hartela-yhtiöt Oy
  • Laura Eklund, Skanska Oy
  • Anna Huostila-Kesonen, Sustera Oy
  • Anne Kaiser, Saint-Gobain Finland Oy
  • Mikko Keinänen, Insinööritoimisto Leo Maaskola Oy
  • Hanna Keskinen, Ramboll Finland Oy
  • Kati Koikkalainen, Are Oy
  • Essi Laapas, Stora Enso Oyj
  • Max Laurén, Kiwa Sertifiointi Oy
  • Taru Lehtinen, Rakennustietosäätiö RTS
  • Tamara Louis, UKI Arkkitehdit Oy
  • Hanna Luhtio, Senaatti-kiinteistöt
  • Hanna Malinen, Fira Rakennus Oy
  • Jenni Malinen, IdeaStructura Oy
  • Ismo Marin, Sweco Finland Oy
  • Saara Melama, Hiedanrannan Kehitys Oy
  • Petra Salonen, Kekkilä-BVB Oy
  • Jenni Söderström, Luotea

Vaikuttamisen ohjausryhmä – vaikuttavaa yhteistyötä ja ratkaisukeskeistä kehittämistä

Vaikuttamisen ohjausryhmän jäsenet edustavat laajasti alan eri toimijoita: sijoittajia, rakennusliikkeitä, suunnittelutoimistoja, tuotevalmistajia, kiinteistöjen omistajia ja kuntia. Heidän taustansa ulottuvat strategisesta vastuullisuustyöstä käytännön projektijohtamiseen, lainsäädäntöön vaikuttamiseen ja kansainväliseen yhteistyöhön.

Mukana vaikuttamisen ohjausryhmässä ovat:

  • Elina Ekelund, Kojamo Oyj
  • Tuomas Hietala, Sweco Finland Oy
  • Kalle Ikonen, Metsäliitto Osuuskunta / Metsä Wood
  • Jukka Joensuu, Ruukki Construction Oy
  • Tuomo Joutsenoja, Kreate Oy
  • Emma Kaasinen, Sitowise Oy
  • Antti Kauppila, Fira Rakennus Oy
  • Nina Kinnunen, Kekkilä-BVB Oy
  • Pekka Kiuru, NCC Suomi Oy
  • Riina Känkänen, Ramboll Finland Oy
  • Viivi Niskanen, Skanska Oy
  • Elmeri Nordenswan, Castellum Kalasatama Oy
  • Charlotte Nyholm, Granlund Oy
  • Leena Oiva, A-Kruunu Oy
  • Roosa Riski, Mint & More Creative Oy
  • Anssi Salonen, A-insinöörit
  • Simo Skogberg, Sustera Oy
  • Jari Viinanen, Vantaan Kaupunki
  • Päivi Vuolle, Elementic
  • Sauli Ylinen, LapWall Oyj

Näin ohjausryhmien uudet jäsenet pohtivat alan tulevaisuutta

Nyt tehtävässään aloittavat jäsenet korostivat hakemuksissaan alan käytäntöjen kehittämistä, tiedon jakamista, vaikuttavaa yhteistyötä ja liiketoiminnallista kannattavuutta.

” Rakennusala tarvitse tällä hetkellä ennen kaikkea selkeyttä, vertailtavuutta ja käytännönläheisiä toimintamalleja kestävän rakentamisen ja vähähiilisyyden toteuttamiseen.”

“Tiedon levittämisessä tärkeintä on konkreettisuus, yhteisöllisyys ja case-projektit: avoimet työpajat ja vertaisverkostot ovat tehokkaampia kuin yksisuuntainen viestintä.”

“Muutos tapahtuu, kun vastuullisuuden taloudelliset hyödyt tehdään näkyviksi. Raha ratkaisee monen toimijan päätöksenteon – ja siksi meidän on pystyttävä tuottamaan läpinäkyvää, luotettavaa ja liiketoimintalähtöistä tietoa siitä, miten vastuullisuus kasvattaa arvoa, vähentää riskejä ja parantaa kilpailukykyä. Kun vastuullisuus nähdään investointina eikä kulueränä, kestävyysmuutos saa vauhtia.”

Toivotamme kaikille uusille ohjausryhmäläisille innostavaa ja vaikuttavaa kautta!

Ohjausryhmien työskentelyä koordinoivat Liina Länsiluoto, yhteiskuntasuhdepäällikkö ja Ella Lahtinen, johtava asiantuntija. Tutustu tarkemmin ohjausryhmien työskentelyyn.

Tutustu FIGBC:n julkaisuihin!

Kiinteistö- ja rakennusalan kestävyyden kuntotarkastus

Green Building Council Finlandin julkaisema kiinteistö- ja rakennusalan kestävyyden kuntotarkastus paljastaa: kestämättömyys ei kannata.

Arvoa viherrakenteelle. Suositukset kasvavien kuntien päätöksentekoon

ARVO-hankkeen tavoite on säilyttää ja vahvistaa viherrakennetta tiiviisti rakennetuissa kaupungeissa ilmastonmuutokseen varautumiseksi ja sopeutumiseksi.
Hankkeessa laaditaan kaupungeille viherrakenteen vahvistamisen kansalliset suositukset.

Hiilineutraalin rakennetun ympäristön toimintaohjelma

Julkaisussa esitetään toimenpiteitä kahdeksalle eri toimijaryhmälle kiinteistö- ja rakennusalalla. Toimenpidetauluihin on koottu keskeiset toimenpiteet, joihin kyseisellä toimijaryhmällä on mahdollisuus vaikuttaa. Hiilineutraalin rakennetun ympäristön toimintaohjelma sisältää konkreettiset välitavoitteet ja askelmerkit kaikille alan toimijoille oman toimintansa kehittämiseksi.

10 ratkaisua kiinteistö- ja rakennusalan kestävyyteen

Lue keinot, joilla kestävyysmurros
lähtee vauhtiin.

Lue ja lataa

Siirry takaisin sivun alkuun