12.9.2022

Elinkaariviisas rakentaminen

Kestävälle kehitykselle, kiertotaloudelle tai vähähiilisyydelle ei ole yhteisesti sovittuja selkeitä määritelmiä. Käsitteinä ne ovat hyvin laajoja ja voivat pitää sisällään esimerkiksi tiedon, infran, hallinnon ja luonnonvarojen pääomia. Kaikki nämä voitaneen kiteyttää elinkaariviisauteen. Elinkaariviisaassa rakentamisessa asioita tarkastellaan kokonaisvaltaisesti, holistisesti ja erityisesti riittävän pitkässä aikaikkunassa. Resurssiviisaus rakentamisessa Kun rakennushankkeita valmistellaan, tulee tuntea tarpeet, joihin hankkeilla pyritään vastaamaan. […]

Kestävälle kehitykselle, kiertotaloudelle tai vähähiilisyydelle ei ole yhteisesti sovittuja selkeitä määritelmiä. Käsitteinä ne ovat hyvin laajoja ja voivat pitää sisällään esimerkiksi tiedon, infran, hallinnon ja luonnonvarojen pääomia. Kaikki nämä voitaneen kiteyttää elinkaariviisauteen. Elinkaariviisaassa rakentamisessa asioita tarkastellaan kokonaisvaltaisesti, holistisesti ja erityisesti riittävän pitkässä aikaikkunassa.

Resurssiviisaus rakentamisessa

Kun rakennushankkeita valmistellaan, tulee tuntea tarpeet, joihin hankkeilla pyritään vastaamaan. Tarpeita kannattaa tarkastella pitkällä aikavälillä ja kriittisesti tulevaisuuden epävarmuudet huomioiden. Tämän jälkeen on kannattavaa tarkastella laaja-alaisesti erilaisia vaihtoehtoja, joilla täyttää nämä (ajassa muuttuvat) tarpeet. Esimerkiksi eri vaihtoehtoja vertailevat elinkaaritarkastelut tarjoavat hyvän työkalun faktapohjaiseen päätöksentekoon. Mitä aikaisemmassa vaiheessa esimerkiksi päästövaikutuksia arvioidaan, sitä enemmän niihin voidaan vaikuttaa.

Realiteetteja…

Rakentamista, kuten useita muitakin yhteiskunnan tärkeitä osa-alueita saatetaan pyrkiä kehittämään varsin idealistisinkin ajatuksin ja tietyin poliittisin perustein. Realiteetit tulevat kuitenkin vastaan esimerkiksi siinä, että yritysten tulee toimia kannattavasti. Aina ja useinkaan esimerkiksi ympäristöystävällinen ratkaisu ei kuitenkaan ole jotain toista vaihtoehtoa kalliimpi. Nykyinen maailma on myös osoittanut sen, että muutoksia tarvitaan ja niihin ollaan valmiita.

…ja haasteita

Esimerkiksi sisäilmaongelmaiset rakennukset tuottavat usein tilanteen, missä teknisesti (usein hyvinkin resurssitehokas) korjaaminen olisi kannattavaa, mutta siihen ei mielipideilmaston ja (hallittavissa olevien) riskien vuoksi haluta ryhtyä. Haasteet voidaan yleensä ratkaista oikealla tiedolla.

Tulevaisuus

Ainoa asia minkä tiedämme tulevaisuudesta varmasti, on se, että se muuttuu koko ajan. Haluamme kuitenkin tehdä tulevaisuutta, emme historiaa. Tulevaisuutta ovat ainakin tiukkenevat materiaaliresurssit ja tarve luonnonvarojen tehokkaampaan hyödyntämiseen. Tämä johtaa rakentamisessa väistämättä rakennusosien elinkaaren jatkamiseen esimerkiksi käyttämällä niitä uudestaan. Toivoisin, että yleinen kehitys johtaisi myös rakennusten elinkaaren pidentymiseen.

Jos tämä kirjoitus herätti ajatuksia, niin tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan aiheista lisää Elinkaariviisas rakentaminen -tapahtumaamme torstaina 15.9. klo 8.00–12.00 (webinaari 8.30–11.00) Tampereen keskustassa Museokeskus Vapriikissa. Tilaisuus on osallistujalle maksuton. Tarjoamme paikan päällä osallistuville aamiaisen sekä lounaan. Etänä osallistuville webinaarin ajankohta 8.30–11.00.

Ilmoittautuminen ja lisätietoja.

Kirjoittaja Arto Toorikka
Elinkaari- ja vähähiilisyyspalveluiden palveluvastaava
Rakennusfysiikka, AFRY

Muita julkaisuja ja oppaita

ARVO green area factor tool

ARVO project developed a regional green area factor tool to integrate biodiversity and climate resilience into urban planning, supporting municipalities in creating greener, more adaptive environments.

ARVO-hanke: Alueellinen viherkerroin 2025

Julkaisu esittelee ARVO – Viherrakenteen arviointi ja vahvistaminen kaupunkien maankäytön suunnittelussa -hankkeessa (myöhemmin ARVO-hanke) tehdyn version alueellisesta viherkertoimesta (alueellinen viherkerroin 2025). Julkaisussa ohjeistetaan alueellisen viherkertoimen käyttöönotossa sekä laskentamenetelmässä.

ARVO-hankkeen vaikuttavuusarviointi

ARVO-hankkeen vaikuttavuusarviointi arvioi hankkeessa kehitetyn työkalun vaikuttavuutta.

Hyvinvointihyötyjen arviointi osana alueellista viherkerrointa

Tämä kooste "Hyvinvointihyötyjen arviointi osana alueellista viherkerrointa" toimii hankkeen loppujulkaisun liitteenä ja kuvaa, miten hyvinvointiarvoja on tutkittu ja määritelty hankkeen aikana, mitä osa-alueita niihin sisältyy ja millä tavoin näitä arvoja voidaan arvioida ja hyödyntää suunnittelun tukena. Kaikille luontotyypeille on määritelty niiden tuottamat hyvinvointihyödyt, jotka on jaettu kolmeen eri hyvinvoinnin osa-alueeseen.

Rakennetun ympäristön luontotyypit ja niiden ekologisen tilan arviointi

Alueellinen viherkerroin -menetelmä sekä Rakennetun ympäristön luontotyypit ovat konkreettisia työkaluja, jotka auttavat hahmottamaan kaupunkiluonnon arvoa suunnittelupöydällä ja päätöksenteossa.

Arvoa viherrakenteelle. Suositukset kasvavien kuntien päätöksentekoon

ARVO-hankkeen tavoite on säilyttää ja vahvistaa viherrakennetta tiiviisti rakennetuissa kaupungeissa ilmastonmuutokseen varautumiseksi ja sopeutumiseksi.
Hankkeessa laaditaan kaupungeille viherrakenteen vahvistamisen kansalliset suositukset.

10 ratkaisua kiinteistö- ja rakennusalan kestävyyteen

Lue keinot, joilla kestävyysmurros
lähtee vauhtiin.

Lue ja lataa

Siirry takaisin sivun alkuun