4.11.2026

Kaukana planeetan rajoista

Rakennusala pystyy jo nyt selvästi vähäpäästöisempään rakentamiseen kuin laki edellyttää. Nyt edelläkävijöiden ratkaisut on saatava valtavirtaan ja politiikan luotava muutokselle selkeä suunta 2030-luvulle.

Aalto-yliopiston tuore selvitys ”Suomen laki sallii rakentamisen päästöjen ylittävän kestävän rajan yli 30-​kertaisesti” nostaa esiin valtavan kuilun uudisrakentamisen nykyisen päästöohjauksen ja kestävän tavoitetason välillä.

Nykyiset vaatimukset eivät näytä koko kuvaa, sillä ala pystyy jo nyt paljon parempaan. Uudisrakentamista voidaan jo nyt toteuttaa paljon lain edellyttämää tasoa paremmin ja parantamispotentiaalia on edelleen. Meidän on otettava parhaat ratkaisut nopeasti käyttöön ja kehitettävä rinnalle uusia. Päättäjien on tuettava tätä muutosta rohkeasti.

Vuoden 2026 alussa käyttöön otetut ilmastoselvitys ja hiilijalanjäljen raja-arvot uudisrakentamiselle ovat toimiva mekanismi rakentamisen päästöjen alentamiselle, mutta niiden vaikuttavuus on tällä hetkellä vain pieni. Kansallinen raja-arvo asuinkerrostaloissa 16 kgCO₂e/m²/v alittuu käytännössä ilman toimia ja laki ohjaa tällä hetkellä lähinnä laskemaan hiilijalanjäljen.

Kansalliset raja-arvot pienenevät 2029 asuinkerrostaloissa 12 kgCO₂e/m²/v. Tämä osoittaa jo selkeää suuntaa alalle: vähähiilisyys on otettava yhdeksi ohjaavaksi tekijäksi rakennushankkeiden suunnitteluun. Käytännön esimerkit osoittavat myös, että pystymme nykyistä määräystasoa huomattavasti parempaan rakentamiseen jo nyt. Kyse on siitä, että edelläkävijöiden ratkaisut on saatava laajemmin käyttöön.

Esimerkiksi Hartelan vuonna 2025 alkaneiden omaperusteisten asuinkerrostalojen hiilijalanjälki oli keskimäärin 12,7 kgCO₂e/m²/v, mikä on jo hyvin lähellä 2029 tulevaa rajaa. Sama onnistuu myös kohtuuhintaisessa asuntotuotannossa: esimerkiksi A-Kruunun vuonna 2026 Tampereen Hiedanrannassa valmistuneen asuntokohteen hiilijalanjälki on 11,7 kgCO₂e/m²/v, alittaen 2029 raja-arvot.

Vuoden 2029 pienenevä raja-arvo on siis hyvä askel, mutta kaukana alan päästövähennysmahdollisuuksien rajoista. Energiasektorin murros viimeisen vuosikymmenen aikana osoittaa, mitä teknologian kehityksellä, investoinneilla ja määrätietoisella politiikalla voidaan saada aikaan. Samanlaista uudistumista on vauhditettava myös rakentamisessa.

Seuraavalla hallituskaudella päätettävä 2030-luvun suunnasta

Vuoden 2029 jälkeen kehityspolku on auki. Seuraavalla hallituskaudella onkin tärkeää päättää, miten rakentamisen hiilijalanjäljen raja-arvot pienenevät 2030-luvulla. Selkeä kehityspolku kannustaisi investoimaan vähäpäästöisiin tuotteisiin ja ratkaisuihin ja loisi markkinaa myös kiertotalousratkaisuille. Samalla se parantaisi vapaaehtoisesti päästöjään vähentävien yritysten kilpailuedellytyksiä.

FIGBC:n Kestävyysbarometrin perusteella alalla on valmiutta ainakin raja-arvojen puolittamiseen vuoteen 2035 mennessä eli asuinkerrostaloissa raja-arvon pienentämiseen nykyisestä 16 kgCO₂e/m²/v raja-arvoon 8 kgCO₂e/m²/v.

Tämä olisi jo merkittävä askel kohti planeetan rajoissa pysymistä. Jos politiikalla tuetaan vähähiilisten rakennusmateriaalien markkinan kehittymistä raja-arvojen lisäksi myös muilla keinoilla, voitaisiin vuoteen 2035 mennessä päästä pienempiinkin lukuihin. Tällaisia keinoja ovat esimerkiksi tuotantotuet vähähiilisille materiaaleille, TKI-tuet hiilidioksidia varastoiville rakennusmateriaaleille sekä vähähiilisyyden edellyttäminen julkisissa hankinnoissa ja datakeskushankkeissa.

Tuotantotuet vähähiilisille materiaaleille voivat kuulostaa utopialta – mutta vastaava ajatus on ollut erilaisissa energian tai polttoaineiden syöttötariffeissa tai jakeluvelvoitteissa. Kehittyvä markkina voi kaivata puskua politiikasta, ja nyt olisi hyvä hetki puskea rakennusmateriaalien vähäpäästöisyyttä.

Datakeskukset on otettava mukaan keskusteluun

Hiilijalanjäljen raja-arvot ovat tärkeä signaali alalle siitä, että rakentamisen päästöjä on alennettava. Toisaalta raja-arvojen kehittämisessä on myös muistettava, että raja-arvot koskevat vain uudisrakentamista ja siitäkin vain osaa. Esimerkiksi datakeskushankkeissa ei vielä säännönmukaisesti käytetä vähähiilisiä materiaaleja, vaikka ne muodostavat merkittävän osan rakentamisen päästöistä tällä hetkellä. Myös datakeskushankkeissa tilaajat tulisi velvoittaa käyttämään vähähiilisiä materiaaleja joko ilmastoselvityksen ja raja-arvojen tai muiden kansallisten suositusten avulla.

Meillä on mahdollisuus saada rakentamisen päästöt laskemaan merkittävästi tulevina vuosina. Alan on otettava parhaat ratkaisut käyttöön ja kehitettävä uusia. Päättäjien on annettava muutokselle ennakoitava suunta ja tuki.

Liina Länsiluoto
Yhteiskuntasuhdepäällikkö
liina.lansiluoto@figbc.fi
+358 40 835 4900

Sinua voisi kiinnostaa myös seuraavat julkaisut...

10 ratkaisua kiinteistö- ja rakennusalan kestävyyteen

Rakennettu ympäristö on ilmaston ja luonnon näkökulmasta ratkaiseva toimiala. Kun ala siirtyy kohti kestävämpiä toimintatapoja, avautuu samalla merkittäviä liiketoimintamahdollisuuksia. Korjaussuunnitelma ehdottaa kymmenen ratkaisua alan päästöjen ja luontohaittojen vähentämiseen.

Viisi ratkaisua kiinteistöjen energiamurrokseen

Viisi ratkaisua kiinteistöjen energiamurrokseen kokoaa yhteen ratkaisuja, joiden avulla kiinteistöt voivat toimia aktiivisina osina muuttuvaa energiajärjestelmää. Julkaisu perustuu FIGBC:n jäsen- ja sidosryhmähaastatteluihin, Kestävyysbarometri-kyselyn tuloksiin sekä tutkimustietoon.

Kiinteistö- ja rakennusalan kestävyyden kuntotarkastus

Green Building Council Finlandin julkaisema kiinteistö- ja rakennusalan kestävyyden kuntotarkastus paljastaa: kestämättömyys ei kannata.

Arvoa viherrakenteelle. Suositukset kasvavien kuntien päätöksentekoon

ARVO-hankkeen tavoite on säilyttää ja vahvistaa viherrakennetta tiiviisti rakennetuissa kaupungeissa ilmastonmuutokseen varautumiseksi ja sopeutumiseksi.
Hankkeessa laaditaan kaupungeille viherrakenteen vahvistamisen kansalliset suositukset.

10 ratkaisua kiinteistö- ja rakennusalan kestävyyteen

Lue keinot, joilla kestävyysmurros
lähtee vauhtiin.

Lue ja lataa

Siirry takaisin sivun alkuun