21.12.2023

Liity FIGBC jäsenfoorumeihin ja hae ohjausryhmiin helmikuussa 2024

Jatkossa tuttujen FIGBC:n toimikuntien työtä jatketaan jäsenfoorumeilla – joihin voivat osallistua kaikki FIGBC jäsenorganisaatioiden työntekijät! Toimialan johtavat asiantuntijat puolestaan kokoontuvat johtamaan toimialan kestävyyssiirtymää myöhemmin keväällä perustettaviin ohjausryhmiin. Ja uutta tietoa alalle tuotetaan jatkossa yhdessä työryhmissä.

FIGBC:n jäsenet edustavat kiinteistö- ja rakennusalaa laajasti ja heillä on erilaisia tarpeita:
johtaa toimialan kestävyyssiirtymää, oppia lisää ja verkostoitua, sekä profiloitua asiantuntijana ja tuottaa alalle yhteistä näkemystä.

Näihin tarpeisiin haluamme vastata aiempaakin paremmin. Jäsentutkimuksen ja yhteisten työpajojen pohjalta uudistamme toiminnanmuotoja. Jatkossa tuttujen toimikuntien työtä jatketaan jäsenfoorumeilla – joihin voivat osallistua kaikki FIGBC:n jäsenorganisaatioiden työntekijät! Aiempien toimikuntien jäsenet siirtyvät jäsenfoorumeihin automaattisesti. 

Toimialan johtavat asiantuntijat puolestaan kokoontuvat johtamaan toimialan kestävyyssiirtymää myöhemmin keväällä perustettaviin ohjausryhmiin. Ja uutta tietoa alalle tuotetaan jatkossa yhdessä työryhmissä.

Verkostoidu ja opi lisää FIGBC jäsenfoorumeissa

Jäsenfoorumin jäsenenä olet osa laajaa ammatillista verkostoa. Foorumissa kohtaat muita samasta aiheesta kiinnostuneita ammattilaisia, saat tietoa ja kutsut oman kiinnostuksen mukaisiin tapahtumiin ja koulutuksiin.

Jäsenfoorumit ovat FIGBC:n jäsenorganisaatioiden koko henkilöstölle avoimia, foorumien jäsenmäärää ole rajattu. Valitset itsellesi sellaiset foorumit, joiden sisältö vastaa parhaiten juuri sinun työtäsi.

Jäsenfoorumit lyhyesti:

  • Foorumin jäsenenä saat juuri sinua kiinnostavista aiheista lisää tietoa.
  • Saat kutsut tärkeisiin tapahtumiin ja koulutuksiin.
  • Saat tiedon, kun perustamme sinua kiinnostavia työryhmiä.
  • Olet osa asiantuntijoiden verkostoa, jossa tapaat muita alan ammattilaisia.
  • Foorumeissa tapaat myös potentiaalisia yhteistyökumppaneita.
  • Jäsenfoorumiin voivat liittyä mukaan kaikki FIGBC:n jäsenorganisaatioiden työntekijät.
  • Jäsenfoorumit ovat tehokasta ajankäyttöä – saat täsmennettyä tietoa helposti, osallistut valitsemiisi tapahtumiin.

Toimikuntien jäsenet siirtyvät jäsenfoorumien jäseneksi automaattisesti. Saat tiedon jäsenyydestäsi sähköpostiisi tammikuussa. Foorumien jäsenyyttä voit muokata täyttämällä jäsenfoorumien ilmoittautumislomakkeen. Ja jäsenfoorumista voi halutessaan erota peruuttamalla foorumin jäsenkirjeen. Jäsenfoorumien ilmoittautumislomake avataan tammikuussa FIGBC:n verkkosivuilla!

Jäsenfoorumeita ovat

  • Viestintä.
    • Henkilöille, jotka työskentelevät yhteiskunnallisen vaikuttamisen, viestinnän ja markkinoinnin tehtävissä.
  • Vastuullisuusjohtaminen
    • Henkilöille, joiden työtehtäviin kuuluvat yritysvastuu, sitoumukset, vihreä rahoitus, tavoitteet ja raportointi.
  • Kiinteistöt
    • Foorumin aiheita ovat kiinteistösijoitus ja omistaminen, kiinteistöjen käyttö, ylläpito ja kehittäminen.
  • Kaupunkikehitys
    • Henkilöille, jotka toimivat aluekehittämisen, kaavoituksen, tontinluovutuksen, hankekehityksen, kaupunkisuunnittelun ja kaupunkien viherrakenteiden parissa.
  • Infrarakentaminen
    • Infrarakentamisen, uusiomaarakentamisen, omaisuuden hallinnan ja ylläpidon, sekä suunnittelu- ja hankintatehtävissä toimiville henkilöille.
  • Talonrakentaminen
    • Foorumin aiheita ovat rakennuttaminen, suunnittelu ja hankinta, talonrakentaminen, työmaat, korjausrakentaminen ja purkaminen, sekä hankinta ja rakennusmateriaalien valmistus.

Edelläkävijät ohjaavat FIGBC:n toimintaa ohjausryhmissä

Edelläkävijät ja alan johtavat asiantuntijat ohjaavat FIGBC:n toimintaa ohjausryhmien jäseninä.

Ohjausryhmätyön kautta he vaikuttavat suoraan järjestön toimintaan ja sitä kautta alan kehitykseen laajemmin. Haku ohjausryhmien jäseneksi avataan tammikuussa 2024.

Ohjausryhmät lyhyesti

  • Ohjausryhmissä käsitellään alan keskeisimpiä kehitystarpeita.
  • Ohjausryhmät auttavat FIGBC:tä keskittymään alan olennaisten haasteiden ratkaisuun.
  • Tehtävä on luottamustehtävä, johon haetaan määriteltynä hakuaikana.
  • Ohjausryhmän kokoonpanon hyväksyy FIGBC:n hallitus.

Työryhmillä on määritelty tarkka tavoite

Työryhmillä on määritelty tavoite kehittää alaa ja tuottaa tietoa.  Työryhmät voivat olla määräaikaisia ja niiden koko vaihtelee tarpeen mukaan.

Saat parhaiten tiedon perustettavista työryhmistä jäsenfoorumin jäsenkirjeistä ja pääset mukaan vaikuttamaan alan kehitykseen. Jäsenfoorumien ilmoittautumislomake avataan tammikuussa FIGBC:n verkkosivuilla.

Napakka yleiskatsaus uutiskirjeestä

Aiemmin vain FIGBC:n jäsenille tarkoitettu jäsenkirje avataan samalla julkiseksi, kaikille avoimeksi uutiskirjeeksi.

Noin kerran kuukaudessa ilmestyvään uutiskirjeeseen kootaan lyhyeksi koosteeksi keskeisimmät uutiset, tulevat tapahtumat ja FIGBC -kuulumiset. Se on siis hyvä yleiskatsaus järjestön kuulumisiin! Uutiskirjeen tilauslomake avataan helmikuussa 2024.

Edit: tätä uutista on muokattu julkaisun jälkeen. Uutiskirjeen tilaus, jäsenfoorumeihin ilmoittautuminen ja ohjausryhmien jäseneksi hakeminen avataan aiemmasta tiedosta poiketen helmikuussa 2024.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Askeleet vähähiiliseen rakentamiseen

Tämä käytännönläheinen opas auttaa alkuun, kun yrityksessänne pohditaan mihin oma tavoitetaso pitäisi asettaa, tai mitä olisi paras tehdä seuraavaksi.

Hiilineutraalin rakennetun ympäristön toimintaohjelma

Julkaisussa esitetään toimenpiteitä kahdeksalle eri toimijaryhmälle kiinteistö- ja rakennusalalla. Toimenpidetauluihin on koottu keskeiset toimenpiteet, joihin kyseisellä toimijaryhmällä on mahdollisuus vaikuttaa. Hiilineutraalin rakennetun ympäristön toimintaohjelma sisältää konkreettiset välitavoitteet ja askelmerkit kaikille alan toimijoille oman toimintansa kehittämiseksi.

Hiilineutraalin rakennetun alueen määritelmä

Hiilineutraalin alueen määritelmän tarkoituksena on yhdenmukaistaa aluerakentamisen hiilijalanjäljen ja ilmastohyötyjen arviointia, sekä asettaa kehykset hiilineutraaliusväitteen tekemiselle.

Kiinteistön Hiilineutraali energiankäyttö

Mitä hiilineutraali energiankäyttö oikeastaan tarkoittaa, miten se lasketaan ja mitkä ovat tärkeimmät periaatteet siirryttäessä kohti hiilineutraalia kiinteistöliiketoimintaa. Kiinteistön Hiilineutraali energiankäyttö – on ohje oman toiminnan arviointiin ja hiilineutraaliuusväittämän tekemiseen.

Ohje luotettavan hiilineutraaliusväittämän tekemiseen – Hiilineutraalin rakennuksen ohje

Hiilineutraali rakennus -ohjeen tavoitteena on, että sidosryhmien on mahdollista ymmärtää mihin hiilineutraaliusväite perustuu ja varmistua sen uskottavuudesta. Siksi hiilineutraaliusväitteen esittäjän on aina perusteltava väitteensä riittävästi ja avattava läpinäkyvästi sitä, mihin väite perustuu.

Tilaa FIGBC uutiset ja tiedotteet

Noin kerran kuukaudessa ilmestyvään uutiskirjeeseen kootaan lyhyeksi koosteeksi keskeisimmät uutiset, tulevat tapahtumat ja FIGBC -kuulumiset. Uutiskirje on hyvä yleiskatsaus järjestön toimintaan. Uutiskirjeen voi tilata vapaasti kuka vain – siis myös, vaikka et olisi FIGBC:n jäsen!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Kestävyyden kuntotarkastus logo

Kuntotarkastus paljastaa: Kestämättömyys ei kannata.

Lue ja lataa Kiinteistö- ja rakennusalan kestävyyden kuntotarkastus

Lue ja lataa

Siirry takaisin sivun alkuun