6.8.2025

Uusi jäsen: lakipalveluyritys Fondia Oyj

Green Building Council Finlandin hallitus on hyväksynyt Fondian FIGBC:n uudeksi jäseneksi.

Lakipalveluyritys Fondialla työskentelee laaja-alainen asiantuntijatiimi yritysvastuun ja kestävän kehityksen juridiikan parissa. Juridisen tuen tarve on kasvanut viimeisten vuosien aikana voimakkaasti, ja vauhti vain kiihtyy lisääntyvän sääntelyn ja monimutkaistuvan liiketoimintaympäristön vuoksi myös kiinteistö- ja rakennusalalla. 

”Vastuullisuus on noussut yhä useamman yrityksen ylimmän johdon agendalle, sillä sääntelykehityksen myötä kestävä kehitys on oikeudellistunut. Juristiemme tehtävänä on auttaa yrityksiä hallitsemaan kestävän kehityksen riskejä ja toisaalta tunnistamaan muuttuvan sääntely-ympäristön myötä esiin nousevia liiketoimintamahdollisuuksia”, kertoo Aleksi Lundén, joka toimii Fondian Suomen johtoryhmän jäsenenä ja vastaa muun muassa kiinteistö- ja rakennusjuridiikan palveluista.

Kiinteistö- ja rakennusalalla eletäänkin juridiikan näkökulmasta kiinnostavia aikoja. Sääntelykehitys on viime vuosina vaatinut Lundénin mukaan erityistä hereillä oloa, sillä muutoksia on tapahtunut niin kotimaassa kuin EU-tasolla.

Tästä syystä Fondia haluaa nyt mukaan myös FIGBC:n verkostoon – toisaalta tuomaan asiantuntemustaan verkoston käyttöön ja toisaalta laajentamaan ymmärrystään siitä, millaisia kestävään kehitykseen liittyviä käytännön asioita kira-alan toimijat kohtaavat.

”Uskon, että juristiemme osallistuminen jäsentapahtumien keskusteluihin jo sinällään tuottaa lisäarvoa verkoston muille toimijoille. Haluamme auttaa toimijoita hahmottamaan isoa kuvaa siitä, mitä sääntelyssä tapahtuu ja mitkä muutokset koskevat minkä kokoisia yrityksiä”, sanoo Lundén.

Fondia haluaa olla myös mukana luomassa uskoa kiinteistö- ja rakennusalan menestymiseen maapallon kantokyvyn rajoissa. Ennakoivalla johtamisella alan toimijat voivat tunnistaa ajoissa mahdolliset riskit ja liiketoimintamahdollisuudet, joita kestävään kehitykseen liittyvä sääntely tuo tullessaan.

”Kestävä kehitys vaatii sääntelyä, sillä vapaaehtoisilla sitoumuksilla kira-ala ei pääse ilmastotavoitteisiinsa. Tästä syystä sääntelyä ei kannata nähdä liiketoimintaa rajoittavana tai estävänä, vaan uuden mahdollistajana”, vinkkaa Lundén.

Fondia Oyj
Jäsen 27.6.2025 alkaen

Fondia on lakialan uudistaja, joka ratkaisee yritysten lakitarpeet lakineuvonnan lisäksi palkitulla LDaaS-mallilla. Pohjoismaiden ainoalla julkisesti noteeratulla lakitoimistolla on 180 asiantuntijaa ja yli 1000 asiakasta eri toimialoilta Pohjoismaissa ja Baltiassa.

Muita julkaisuja ja oppaita

ARVO green area factor tool

ARVO project developed a regional green area factor tool to integrate biodiversity and climate resilience into urban planning, supporting municipalities in creating greener, more adaptive environments.

ARVO-hanke: Alueellinen viherkerroin 2025

Julkaisu esittelee ARVO – Viherrakenteen arviointi ja vahvistaminen kaupunkien maankäytön suunnittelussa -hankkeessa (myöhemmin ARVO-hanke) tehdyn version alueellisesta viherkertoimesta (alueellinen viherkerroin 2025). Julkaisussa ohjeistetaan alueellisen viherkertoimen käyttöönotossa sekä laskentamenetelmässä.

Alueellisen viherkertoimen vaikuttavuusarviointi

ARVO-hankkeen vaikuttavuusarviointi arvioi hankkeessa kehitetyn työkalun vaikuttavuutta.

Ohjeistusta alueellisen viherkertoimen 2025 laskentaan paikkatieto-ohjelmilla

Ohje Alueellisen viherkertoimen laskemiseen paikkatieto-ohjelmilla. Sisältää potentiaalit ja taulukkoarvot kolmen arvon laskentaan, paikkatieto-ohjelmissa käytettävät attribuutit ja lyhenteet, värimallit karttojen tulostukseen sekä vinkkejä laskentaan ArcGIS Pro- ja QGIS-ohjelmilla.

Hyvinvointihyötyjen arviointi osana alueellista viherkerrointa

Tämä kooste "Hyvinvointihyötyjen arviointi osana alueellista viherkerrointa" toimii hankkeen loppujulkaisun liitteenä ja kuvaa, miten hyvinvointiarvoja on tutkittu ja määritelty hankkeen aikana, mitä osa-alueita niihin sisältyy ja millä tavoin näitä arvoja voidaan arvioida ja hyödyntää suunnittelun tukena. Kaikille luontotyypeille on määritelty niiden tuottamat hyvinvointihyödyt, jotka on jaettu kolmeen eri hyvinvoinnin osa-alueeseen.

Rakennetun ympäristön luontotyypit ja niiden ekologisen tilan arviointi

Alueellinen viherkerroin -menetelmä sekä Rakennetun ympäristön luontotyypit ovat konkreettisia työkaluja, jotka auttavat hahmottamaan kaupunkiluonnon arvoa suunnittelupöydällä ja päätöksenteossa.

Arvoa viherrakenteelle. Suositukset kasvavien kuntien päätöksentekoon

ARVO-hankkeen tavoite on säilyttää ja vahvistaa viherrakennetta tiiviisti rakennetuissa kaupungeissa ilmastonmuutokseen varautumiseksi ja sopeutumiseksi.
Hankkeessa laaditaan kaupungeille viherrakenteen vahvistamisen kansalliset suositukset.

10 ratkaisua kiinteistö- ja rakennusalan kestävyyteen

Lue keinot, joilla kestävyysmurros
lähtee vauhtiin.

Lue ja lataa

Siirry takaisin sivun alkuun