8.5.2025

Uusi jäsen: rakennusvalmistaja ja -vuokraaja Parmaco Group

Green Building Council Finlandin hallitus on hyväksynyt rakennusvalmistaja- ja vuokraaja Parmaco groupin FIGBC:n uudeksi jäseneksi.

Parmaco Group suunnittelee, valmistaa ja vuokraa dynaamisia rakennuksia julkiseen käyttöön. Siirrettävät ja muuntojoustavat rakennukset voivat toimia elinkaarensa aikana esimerkiksi päiväkoteina, kouluina ja hoivakoteina.

”Maailma muuttuu niin nopeasti, että julkisen sektorin päättäjille pitkäaikaisten päätösten tekemisestä on tullut entistä haastavampaa. Dynaamiset, moduuleista koostuvat rakennukset ovat ratkaisu tähän haasteeseen. Rakennuksiamme voi tilantarpeen mukaan joko kasvattaa, pienentää tai siirtää kokonaan pois uuteen sijaintiin”, kertoo Parmacon vastuullisuusjohtaja Nathalie Clément.

Parmaco palkittiin vuonna 2024 Euroopan 30 parhaan kiertotalousyrityksen joukossa World Circular Economy Forumissa. Parmaco tuo markkinoille dynaamista arkkitehtuuria, joka on vaihtoehto perinteiselle rakentamiselle.

Kiertotalousrakennusten edelläkävijänä Parmaco haluaa olla FIGBC:n toiminnassa kehittämässä kestävämpää tapaa rakentaa.

”On hienoa päästä osaksi yhteisöä, jossa jaetaan tietoa, ideoita ja havaintoja tulevaisuuden rakentamisesta. FIGBC:n jäsenyys tarjoaa meille loistavat puitteet tähän dialogiin.”

”Toimialan muutosnopeuden hitaus aiheuttaa omat haasteensa. Aina ei esimerkiksi ymmärretä, että modulaariseen rakentamiseen sovelletaan aivan samoja vaatimuksia kuin pysyvään rakentamiseen”, kertoo Clément.

Parmaco näkee FIGBC:n toimijana, jolla on laajan verkostonsa ansiosta myös mahdollisuus huomata kiinteistö- ja rakennusalan tulevaisuuteen vaikuttavia heikkoja signaaleja.

”Meille on tärkeää, että FIGBC kuuntelee tuntosarvet pystyssä jäseniään ja toimintaympäristön muutoksia muun muassa alan trendeihin ja lainsäädäntöön liittyen. Näistä hiljaisista signaaleista on meille apua tulevaisuuden ennakoimisessa ja siihen valmistautumisessa”, kiittelee Clément.

Parmaco Group
Jäsen 30.4.2025 alkaen

Rakennusvalmistaja ja -vuokraaja Parmaco on dynaamisen arkkitehtuurin edelläkävijä, joka suunnittelee, valmistaa ja vuokraa dynaamisia rakennuksia. Parmaco toimii Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa, ja työllistää noin 300 henkilöä.

Muita julkaisuja ja oppaita

Kiinteistö- ja rakennusalan kestävyyden kuntotarkastus

Green Building Council Finlandin julkaisema kiinteistö- ja rakennusalan kestävyyden kuntotarkastus paljastaa: kestämättömyys ei kannata.

Rakentamisen luontosanakirja

Kiinteistö- ja rakennusalan ammattilaisille laadittu Rakentamisen luontosanakirja selkeyttää alan luontosanastoa. Ota termit haltuun!

Rakennetun ympäristön ilmastovaikutusten kokonaiskuva – Korjausrakentamisen, purkamisen ja tilanmuutoshankkeiden päästöjen arviointi

Granlundin laatima selvitys: Rakennetun ympäristön ilmastovaikutusten kokonaiskuva - Korjausrakentamisen, purkamisen ja tilanmuutoshankkeiden päästöjen arviointi.

Kaupunkien viherrakenteen suunnittelun nykytila 2024

Kaupunkien viherrakenteen suunnittelun nykytilakatsauksessa on tunnistettu viherrakenteen vahvistamisen pullonkauloja maankäytön suunnittelussa sekä hahmotettu alueellisen viherkertoimen merkitystä näille. Katsaus on laadittu osana ARVO – viherrakenteen vahvistaminen kaupunkien maankäytön suunnittelussa –hanketta.

Indicator for Circular construction – The role of public procurement

How to include circular construction criteria in public procurement? This study has been conducted using a combination of desk research and interviews.

Policy Pathways for Fostering Circular Transition in Construction in the Nordic Region

Executive Report seeks to synthesise the essential findings from Nordic Networks for Circular Construction (NNCC) -project.

Accelerate Circular Construction – Recommendations for Public Authorities

As a part of a transition to more sustainable, circularity is gaining more and more attention from the Nordic construction sectors.

Metrics for circularity

To establish a common Nordic framework for monitoring circularity in construction, this report suggests new voluntary indicators.

Kestävyyden kuntotarkastus logo

Kuntotarkastus paljastaa: Kestämättömyys ei kannata.

Lue ja lataa Kiinteistö- ja rakennusalan kestävyyden kuntotarkastus

Lue ja lataa

Siirry takaisin sivun alkuun