Tutkin rakennusarkkitehtiopintoihini liittyvän työharjoitteluni aikana FIGBC:llä muun muassa Suomen suurimpien kaupunkien asemakaavoja luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta. Seuraavat asiat herättivät minussa kysymyksiä ja ajatuksia.
Hyödynnämmekö luontoselvityksiä riittävästi kaavoituksessa?
Luontoarvoja kuvataan luontoselvityksessä ja kaavaselostuksessa, mutta tehtyjen selvityksien sisältö ei välttämättä konkretisoidu merkintöinä tai määräyksinä kaavakartassa.
Herää kysymys, että teemmekö selvityksien suhteen jossain määrin turhaa työtä, jos niiden tuottamaa arvokasta sisältöä ei osata ottaa huomioon ja hankkeet suunnitellaan ainoastaan kaavakartan merkintöjen ja määräyksien laatimissa rajoissa, niiden ollessa juridisesti pitäviä.
Ongelmallista on myös se, että usein selvitykset ovat luettavissa ainoastaan internetsivuilta kaavaprosessin aikana, mutta hukkaantuvat kaavan astuessa voimaan. Lisäksi selvitysten taso voi jäädä heikoksi, kun ne pyritään toteuttamaan liian pienellä ajalla ja rahalla.
Tyypillisimmät luonnon monimuotoisuutta edistävät tai vaalivat merkinnät liittyvät hulevesien hallintaan tai säilytettäviin aluevarauksiin. Yksiselitteisten säästötoimien implementointi kaavamerkintöihin luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta olisi suuri askel oikeaan suuntaan. Etenkin luonnon varjelemiseen liittyvät suositukset ja ei pakolliset toimenpiteet, joita ei ole merkattuna mustaa valkoiselle, jäävät usein toteuttamatta.
Meidän tulisi myös kyetä valvomaan, että toimista pidetään kiinni rakennusvaiheessa, ja että esimerkiksi puita ei kaadeta tarpeettomasti kaavamerkinnöistä huolimatta. Puiden siirto toisaalle rakentamisvaiheen ajaksi on myös mahdollista huolellisella suunnittelulla ja puiden ylläpidolla. Mahdollisuutta puitten siirtämiselle tulisi aina tutkia tilannekohtaisesti.
Kumman ehdoilla meidän tulisi rakentaa – ihmisen vai luonnon?
Vaikka kaupungistuminen lisää tiiviin rakentamisen tarvetta, yli puolet suomalaisista haaveilee omakotitaloasumisesta. Haasteena on, että uusi pientaloalue valtaa suuren luonnontilaisen alueen ja tarjoaa vain vähän uusia asuntoja.
Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on kuitenkin oleellista, että rakennamme tiiviisti ja jo valmiiksi rakennetuille alueille ottamatta uusia alueita käyttöön. Tästä herääkin paradoksaalinen kysymys: kumman ehdoilla meidän tulisi rakentaa – ihmisen vai luonnon?
Miten voimme rakentaa tiiviisti ottamatta uusia alueita käyttöön ja samalla tarjota monipuolista asumista, joka vastaa ihmisten erilaisiin tarpeisiin?
Omakotitaloasumiseen liittyy vahvasti haaveet luonnon läheisyydestä, rauhasta ja omasta pihasta – näitä tulisi saada enemmän myös kantakaupunkiin. Kaupunkiluonnon kautta voisimme myös lieventää lämpösaarekeilmiöitä ja täten sopeutua ilmastonmuutokseen. Ongelmaksi nousee tilan puute etenkin autoilun viedessä suurimman osan katutilasta. Meidän tulisi myös hyödyntää paremmin vajaakäytössä ja tyhjillään olevia kiinteistöjä. Näin vähentäisimme purkamisen ja uudisrakentamisen määrä.
Autoilun dominoiva asema kantakaupungissa kyseenalaistettava
Autoiluun liittyy monia ongelmia kuten päästöt sekä edellä mainittujen teiden ja pysäköinnin viemä tila, joka on pois myytävistä tai vuorattavista asuinneliöistä.
Tarkastelemissani asemakaavoissa suuri osa kantakaupunkien tai sen läheisyyteen rakennettujen uusien asuinalueiden kortteleista oli toteutettu rakenteellisilla pysäköinneillä ja pihakansilla. Niissä ei ollut jätetty tilaa maanvaraisille kasvualustoille, joka mahdollistaisi puitten kasvaa pitkäikäisiksi ja sitoa hiiltä ilmakehästä.
Tonteille ei saada pysyvää kasvillisuutta, sillä ne revitään pois pihakannen peruskorjauksen yhteydessä. Paksut kasvualustat ovat myös hyvin painavia, mikä vaikuttaa rakenteiden paksuuksiin ja täten rakennushankkeen hiilijalanjälkeen.
Tämä rakennustapa ei kulje käsikädessä kaupunkien pitkän aikavälin strategiaan vähentää autoilun määrää. Kun autojen tarve tulevaisuudessa tulee vähenemään, niin miten me muutamme maanalaisten rakenteellisten pysäköintien käyttötarkoitusta?
Mikäli autopaikkoja on kaikesta huolimatta rakennettava lisää, muuntojoustavuuden näkökulmasta olisi kannattavampaa toteuttaa keskitettyjä pysäköintilaitoksia asuinalueiden reunoille. Tämä lisäisi pinta-alaa viheralueille tai vuokrattaville asuinneliöille arvokkaalla kantakaupungin maalla ja loisi lisäviihtyisyyttä elinympäristöömme.
Suunnittelun merkitys rakennuksen koko elinkaaren ajalta on tunnistettava
Koska suunnittelulle ja rakentamiselle on asetettu paljon uusia vaatimuksia liittyen vähähiilisyyteen ja luonnon monimuotoisuuteen, tulisi meidän pystyä ottamaan nämä asiat huomioon kaavoituksessa ja hankkeissa. Vain näin voimme varmistaa hyvän kehityksen jatkumisen.
Meidän on lisättävä resursseja suunnitteluun ja selvitysten tekemiseen, ja nähtävä niiden arvo rakennetun ympäristön elinkaaren ajalle. Kaavoitus on tärkeässä roolissa luontopositiivisen suunnitelman toteuttamisessa tai tyrmäämisessä.
Kirjoittaja on kolmannen vuoden rakennusarkkitehtiopiskelija Jacob Kurtén, joka oli Green Building Council Finlandilla 14 viikon mittaisessa työharjoittelussa.
