Rakennustuotteiden hiilijalanjälki ja luontovaikutukset

Rakennuksen hiilijalanjäljen arviointi

Hiilijalanjäljen laskenta rakennushankkeissa perustuu ympäristöministeriön asetukseen rakennuksen ilmastoselvityksestä ja rakennustuoteluettelosta. Siinä määritellään, mitä osia rakennuksesta otetaan mukaan laskentaan, kuinka pitkää ajanjaksoa tarkastellaan, sekä mitä päästökertoimia ja tietolähteitä käytetään.

Laskenta noudattaa EN 15978 -standardia, joka jakaa rakennuksen elinkaaren eri vaiheisiin (A–D-moduulit). Tämä auttaa arvioimaan hiilidioksidipäästöjä rakennuksen eri elinkaaren vaiheissa: tuotteiden valmistuksessa, rakentamisessa, käytössä ja purkamisessa.

Laskennassa huomioidaan myös hiilikädenjälki, joka kuvaa rakennushankkeen tuottamia positiivisia ilmastovaikutuksia, joita ei olisi syntynyt ilman kyseistä hanketta (ks. hiilijalanjäljen arvioinnin vaihe D).

Hiilijalanjäljen laskennan hyödyntäminen aktiivisesti suunnittelun tukena – ei vain toteavana mittauksena – on käytännössä pakollista nykyaikaisessa rakentamisessa. Eri vaihtoehtojen päästö- ja kustannusvaikutuksia vertailemalla voidaan ohjata päätöksiä kohti vähähiilisempiä ratkaisuja jo hankkeen alkuvaiheessa.

Rakennuksen vähähiilisyyden arviointimenetelmä puolestaan selkeyttää käytännön laskennan tekemistä ja antaa konkreettisia esimerkkejä ja ohjeita vähähiilisyyden arvioimiseen.

Vähähiilisten rakennustuotteiden valinta

Rakennuksen ilmasto- ja luontovaikutusten arviointi tehdään usein ensin geneerisellä tiedolla, jota hyödynnetään erityisesti hankkeen alkuvaiheen suunnittelussa ja vertailussa. Suomessa tärkein lähde on kansallinen CO2data.fi-päästötietokanta, joka sisältää vertailuarvot sekä talonrakennus- että infratuotteille.

Geneerinen päästötieto CO2data.fi-päästötietokannassa perustuu keskimääräisiin kansallisiin arvoihin, minkä vuoksi se ei ota huomioon yksittäisen tuotteen valmistustapaa, raaka-aineita tai käyttöikää.

Suunnittelussa ja hankinnoissa on siis tärkeää huomioida myös tuotteen käyttöikä – pitkäikäiset tuotteet voivat olla ympäristön kannalta parempia, vaikka niiden valmistus tuottaisi aluksi enemmän hiilidioksidipäästöjä.

Rakennustuotteiden luontovaikutuksista ei ole vielä saatavilla kattavaa geneeristä tietoa, joten suunnittelussa ja hankinnoissa kannattaa aina pyrkiä materiaalitehokkuuteen ja mahdollisimman pieneen materiaalimäärään. Tämä vähentää automaattisesti luonnonvarojen kulutusta ja ympäristöhaittoja. Vähähiilisten rakennustuotteiden käyttö on myös merkittävä osa luontohaittojen vähentämistä.

Rakennustuotteiden uudelleenkäyttö

Rakennustuotteiden uudelleenkäyttö on kiertotaloushierarkiassa ensisijainen vaihtoehto, koska tuotteiden arvo ja ominaisuudet säilyvät paremmin kuin kierrätyksessä.

Uudelleenkäytön onnistuminen edellyttää huolellista suunnittelua ja yhteistyötä hankkeen eri osapuolten välillä. Rakennushankkeen suunnitteluvaiheessa tarvitaan aikaa selvittää, mitä osia on saatavilla ja missä kunnossa ne ovat. Tämä voi pidentää hankkeen kokonaisaikataulua, mutta työmaan toteutusaikaan uudelleenkäyttö vaikuttaa yleensä vähemmän.

Digitaaliset markkinapaikat helpottavat tuotteiden löytämistä ja myyntiä. Tulevaisuudessa myös materiaalivalmistajat saattavat ottaa tuotteitaan takaisin ja myydä niitä kunnostettuna. Hankintakäytännöt ja -sopimukset kannattaa päivittää tukemaan kiertotaloutta – esimerkiksi asettamalla vaatimuksia purkumateriaalien hyödyntämisestä.

Uudelleenkäyttö avaa myös uusia liiketoimintamahdollisuuksia: purku- ja kunnostuspalvelut, kelpoisuuden osoittaminen ja logistiikka ovat kasvavia erikoisalueita. Yritykset voivat kehittää palveluja, kuten tuotteiden sertifiointia ja myyntiä digitaalisissa kanavissa.

Kierrätysmateriaalien käyttö rakennustuotteissa

Kierrätysmateriaalien hyödyntäminen rakennustuotteissa tukee kiertotalouden tavoitteita ja vähentää rakentamisen ympäristökuormitusta. Kierrätys alkaa jo työmaalla: jätteiden lajittelu ja korkea kierrätysaste mahdollistavat materiaalien ohjautumisen uusiokäyttöön sen sijaan, että ne päätyisivät poltettavaksi tai kaatopaikalle.

Tuotevalmistajat kehittävät jatkuvasti uusia kiertotalousratkaisuja, kuten omien tehtaiden tuotantohukan hyödyntämistä ja asennusvaiheen ylijäämien palauttamista kierrätykseen.

Yhä useammin valmistajat rakentavat liiketoimintaa myös käytöstä poistettujen tuotteiden vastaanoton ja uudelleenjalostuksen ympärille, mikä mahdollistaa materiaalien palaamisen kiertoon käytön jälkeen.

Kierrätettävyyden varmistaminen alkaa jo suunnittelupöydällä: tuotteet ja rakenteet kannattaa suunnitella niin, että ne voidaan helposti purkaa ja kierrättää elinkaaren lopussa. Materiaalivalinnoissa on hyvä välttää vaikeasti kierrätettäviä seoksia ja suosia yksiaineisia tai helposti eroteltavia ratkaisuja.