Suomi on asettanut tavoitteeksi olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Tähän on aikaa vain 14 vuotta. Tavoite on kunnianhimoinen, sillä se tarkoittaa, että lähes kaikki pitää tehdä toisin kuin nykyään.
Tarkastellaan vaikkapa rakentamista. Yli kolmasosa Suomen kasvihuonekaasupäästöistä syntyy rakennuksista ja rakentamisesta. Rakennuksen hiilijalanjälki muodostuu rakennuksen elinkaaren eri vaiheissa. Kokonaiskuvan muodostaminen vaatii eri vaiheiden tunnistamisen ja kunkin vaiheen kasvihuonekaasupäästöjen määrän laskemisen.
Jo ennen rakennusvaihetta pitää valmistaa rakennustuotteet ja -materiaalit. Valmistaminen vaatii raaka-aineiden hankintaa, esimerkiksi louhintaa, kuljetuksia ja tehtaalla raaka-aineista jalostetaan valmiita tuotteita. Tähän kaikkeen palaa polttoainetta ja tehtaat käyttävät energiaa tuotteiden valmistamiseen.
Pelkästään rakentamisen sektorille tuotettavien materiaalien tuotannosta aiheutuvien kasvihuonepäästöjen osuus globaaleista päästöistä on noin 9 %, kuten kirjoitimme rakentamisen kiertotaloutta käsittelevässä Urban Insight -raportissamme.
Mikäli haluamme saavuttaa hiilineutraalisuustavoitteen vuoteen 2035 mennessä, myös rakennusalan on muutettava 14 vuodessa koko kuvattu ketju hiilineutraaliksi. Urakka on valtava. Positiivista on, että urakan kuromiseen on jo ryhdytty.
Lopulta rakennustuotteet kuljetetaan rakennustyömaalle. Rakennustyömailla palaa lisää polttoainetta. Lisäksi työmailla syntyy jonkin verran hukkaa. Kun rakennus on valmis, hiilijalanjälkeä on syntynyt jo reilusti, sillä kaikki edellä mainitut vaiheet aiheuttavat tänä päivänä kasvihuonekaasupäästöjä.
Seuraavaksi rakennus otetaan käyttöön. Lämmittäminen ja jäähdytys vaatii energiaa. Sähköä kuluu taloteknisten järjestelmien ylläpitämiseen ja käyttäjillä on tarpeita, jotka vaativat sähköä. Puhdasta ja lämmintä vettä tulee hanoista. Kaikki tämä kasvattaa rakennuksen hiilijalanjälkeä jatkuvasti, vuodesta toiseen.
Kun rakennuksella on jo jonkin verran ikää, tulee eteen erilaisia peruskorjaustarpeita. Taas tarvitaan uusia rakennusmateriaaleja ja -tuotteita, joita tehdaslinjastot tuottavat. Hiilijalanjälki kasvaa.
Lopulta rakennus on elinkaarensa lopussa. Se on palvellut käyttäjiä kaksikymmentä, viisikymmentä tai sata vuotta. Rakennuksen hiilijalanjälki kuitenkin edelleen kasvaa. Lopulta nimittäin rakennus pitää purkaa. Purkujätteet pitää käsitellä ja tontti ennallistaa tai valmistella uuteen käyttötarkoitukseen. Myös kaikki tämä aiheuttaa kasvihuonekaasupäästöjä ja ne lasketaan mukaan rakennuksen hiilijalanjälkeen.
Hiilineutraali rakennus vaatisi, että kaikkien edellä kuvattujen vaiheiden hiilijalanjälki pitäisi pystyä painaamaan mahdollisimman alas, mielellään lähes nollaa. Jäljelle jäävä hiilijalanjälki ei saisi olla suurempi kuin rakennuksen hiilikädenjälki, eli ilmastohyödyt, joita saavutetaan rakennuksen elinkaaren aikana ja joita ei syntyisi ilman rakennushanketta.
Rakennustuotteiden valmistus, raaka-aineiden hankinta, kuljetukset, työmaatoiminnot ja rakennuksen ylläpitämiseen käytettävä energia pitäisi tuottaa ilman kasvihuonekaasupäästöjä. Ja jos kasvihuonekaasupäästöjä syntyy, pitäisi ne tavalla tai toisella kompensoida niin että ilmaston lämpenemistä kiihdyttävää vaikutusta ei synny.
Mikäli haluamme saavuttaa hiilineutraalisuustavoitteen vuoteen 2035 mennessä, myös rakennusalan on muutettava 14 vuodessa koko kuvattu ketju hiilineutraaliksi. Urakka on valtava. Se vaatii isoja muutoksia valmistavassa teollisuudessa, liikenteessä ja energian tuotannossa.
Väitän että ne toimijat, jotka pystyvät muuttamaan liiketoimintansa hiilineutraaliksi menestyvät myös taloudellisesti paremmin tulevaisuudessa.
Positiivista on, että urakan kuromiseen on jo ryhdytty. Ympäristöministeriö valmistelee vähähiilisen rakentamisen arviointimenetelmää, joka tulee ohjaamaan rakentamista lainsäädännön kautta viimeistään 2025 mennessä. Rakennusteollisuus on laatinut tiekartan kohti vähähiilisyyttä. Useiden kaupunkien energiayhtiöt ovat valmistelleet suunnitelmia, kuinka energiantuotanto muutetaan hiilineutraaliksi. Myös rakennuttajat ovat osoittaneet kiinnostuksen hiilineutraalien rakennusten rakentamiselle.
Aikaa ei ole tuhlattavaksi. Tarvitaan johdonmukaista poliittista ohjausta, lisää tutkimusta ja ymmärrystä, vähäpäästöisten teknologioiden nopaa käyttöönottoa, uutta lainsäädäntöä ja ohjeistusta sekä muita kannusteita ja varmasti vähän keppiäkin. Emme kuitenkaan voi jäädä odottelemaan, että joku muu ratkaisee ongelmat puolestamme. Jotta tavoite ei karkaa tavoittamattomiin käytännön toimenpiteisiin on ryhdyttävä välittömästi.
Vähähiilisyys, hiilineutraalius ja lopulta hiilipositiivisuus on tulevaisuudessa tärkeä liiketoiminnan menestymisen kannalta. Väitän että ne toimijat, jotka pystyvät muuttamaan liiketoimintansa hiilineutraaliksi menestyvät myös taloudellisesti paremmin tulevaisuudessa.
No, miltä Suomi näyttää vuonna 2035, kun hiilineutraalisuustavoitteet on saavutettu? Ei välttämättä kovin erilaiselta kuin nyt. Uusia taloja varmasti rakennetaan niin kuin aina ennenkin ja vanhoja rakennuksia ylläpidetään ja peruskorjataan tarpeen vaatiessa. Ei tarpeemme mihinkään häviä.
Kun tänä päivänä katselen työmaalla teräspalkkia, ontelolaattaa tai massiivipuuelementtiä, en näe välittömästi, kuinka paljon tuotteen valmistus on aiheuttanut kasvihuonekaasupäästöjä. Tämä tieto kuitenkin selviää tuotteen ympäristöselosteesta ja toivottavasti pian myös rakennuksen tietomallista, jos haluan asian selvittää. Työmailla on varmasti katseltavana samanlaisia teräspalkkeja, ontelolaattoja ja massiivipuuelementtejä myös 2035. Mikään ei ulospäin näytä erilaiselta kuin nyt. Muutos on tapahtunut rakenteissa taustalla ja se paljastuu vasta kun tarkastelemme tuotteen ympäristöselosteista valmistuksen aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjen lukuja. Ne ovat merkittävästi alhaisemmat. Mielellään nolla.
Kari Nöjd, kestävien aluehankkeiden projektipäällikkö, Sweco
