Rakennusten ympäristöluokitukset
Rakennusten ja rakennushankkeiden ympäristöluokitusten avulla sijoittajat, viranomaiset ja käyttäjät voivat vertailla kiinteistöjä yhtenäisen menettelyn avulla. Luokitusten avulla voidaan läpinäkyvästi osoittaa rakennuksen suorituskyky suunnitellussa toimintaympäristössä huomioiden koko elinkaaren vaatimukset.
Rakennusten luokitusjärjestelmissä niitä arvioidaan eri kategorioihin jaettujen osa-alueiden kautta. Arvioitavat kategoriat sisältävät erilaisia indikaattoreita, joille on asetettu raja-arvoja perustuen joko kansallisiin tai kansainvälisiin säännöstöihin. Erilaisten painotuskerrointen avulla muodostuu rakennuksen tai hankkeen kokonaisarvosana.
Ympäristöluokitusten viesti on yksiselitteinen niin mahdolliselle vuokralaiselle kuin kiinteistösijoittajallekin. McGraw-Hill Constructionin tutki rakentamisen kaupallisia hyötyjä Yhdysvalloissa ja havaitsi muun muassa nämä hyödyt: rakennuksen 7,5 prosentin arvonnousu, sijoitetun pääoman tuoton 6,6 prosentin lisäys, käyttöasteen 3,5 prosentin kasvu ja sitä kautta vuokratuottojen 3 prosentin kasvu. Vihreissä tiloissa toimiva yritys voi antaa itsestään vastuullisen kuvan ja hyödyntää ympäristöluokitusta kaikessa sidosryhmäviestinnässään.
Suomessa käytetyimpiä rakennusten ympäristöluokituksia ovat kotimaassa laadittu PromisE sekä kansainvälisesti käytössä olevat BREEAM ja LEED, joita on esitelty tarkemmin alla.Näiden lisäksi maailmalla on runsaasti joko paikallisia tai alueellisia luokitusjärjestelmiä.
Laajojen ympäristöluokitusten lisäksi on käytössä vain joihinkin osa-alueisiin keskittyviä arviointityökaluja, kuten EU:n alueella Rakennusten energiatodistus, Suomessa sisäilmaluokitus tai Taloyhtiön kuntotodistus.
PromisE
PromisE on kotimainen työkalu rakennusten ympäristöluokitteluun. PromisE-ympäristöluokituksen perusajatuksena on arvioida kiinteistön merkittävimpiä ympäristövaikutuksia yksinkertaisten ja luotettavien mittareiden avulla. PromisE-luokittelussa olemassa oleva rakennus tai rakennushanke pisteytetään tiettyjen kriteerien mukaisesti ja sille annetaan arvosana, joka kuvaa sen ympäristöominaisuuksien laatua.
PromisE tarkastelee rakennuksen ympäristöominaisuuksia neljän pääluokan kautta. Nämä ovat ihmisten terveys, luonnonvarojen käyttö, ekologiset seuraukset ja ympäristöriskien hallinta. Pääluokat saavat arvosanan niiden alla olevien kategorioiden, kategorioiden alla olevien indikaattoreiden sekä niille annettujen painoarvojen perusteella. Esimerkiksi luonnonvarojen käytön alle kuuluvat energian, veden ja materiaalien kulutukseen liittyvät kysymykset. Toisaalta ekologisina seurauksina tarkastellaan esimerkiksi välillisiä kasvihuonekaasupäästöjä sekä liikenteen ympäristökuormaa. Tarkimmillaan liikenteen ympäristövaikutusten arvioinnissa mennään aina etäneuvottelun ja julkisen liikenteen käytön kaltaisiin tarkasteluihin.
PromisE on sekä laskennaltaan että raportoinniltaan hyvin käytännönläheinen ja helposti omaksuttava luokittelumenetelmä. Sen kehittämiseen on osallistunut useita merkittäviä kiinteistöalan toimijoita ja järjestöjä Suomessa. PromisE perustuu kuitenkin puhtaasti kansallisiin keskilukuihin, mikä rajoittaa sen käyttöä ja hyödyntämistä kansainvälisesti.
Lisätietoja PromisE:n sivuilta
BREEAM (Building Research Establishment’s Environmental Assessment Method)
BREEAM (Building Research Establishment’s Environmental Assessment Method) on brittiläinen vihreiden kiinteistöjen luokitusjärjestelmä. Järjestelmän on luonut ja sitä kehittää paikallinen kiinteistöalan tutkimusorganisaatio. LEED:n tavoin BREEAM ohjaa niin rakennuksen suunnittelua, rakentamista kuin käyttöäkin. BREEAM tarkastelee ympäristövaikutuksia esimerkiksi johtamisen, energian- ja vedenkulutuksen, kätettyjen materiaalien, maankäytön ja liikenteen kautta. Näille tekijöille annetaan pisteytys, jonka perusteella rakennukselle voidaan myöntää BREEAM-arvosana läpäisty, hyvä, erittäin hyvä tai erinomainen.
Huhtikuussa 2009 Britanniassa oli yhteensä yli 100 000 BREEAM-sertifioitua rakennuksta ja sertifiointia oli hakenut yhteensä noin puoli miljoonaa rakennusta. Sertifioitujen rakennusten määrässä BREEAM on selkeästi suurin vihreiden rakennusten luokitusjärjestelmä.
LEED (Leadership in Energy and Environmental Design)
LEED (Leadership in Energy and Environmental Design) on yhdysvaltalainen, kansainvälisesti vertailukelpoinen vihreiden kiinteistöjen sertifiointijärjestelmä. U.S. Green Building Councilin myöntämä rakennuksen LEED-sertifiointi perustuu riippumattoman, kolmannen osapuolen tekemään arviointiin tilojen, rakennuksen tai rakennushankkeen ympäristöominaisuuksista. Saadakseen sertifioinnin rakennuksen tulee täyttää tietyt vähimmäisvaatimukset, jotka liittyvät muun muassa rakennuksen sijaintipaikan kestävyyteen sekä energian-, veden- ja materiaalien kulutuksiin koko elinkaaren aikana. Rakennukselle annetaan pisteytyksen perusteella LEED-arvosana: Certified, Silver, Gold tai Platinum.
Uusimmat versiot LEED-pisteytysjärjestelmistä julkaistiin huhtikuussa 2009. LEED-pisteytykset (Rating Systems) on olemassa erikseen uudiskohteille ja olemassaoleville rakennuksille sekä erityyppisille rakennuksille, kuten kouluille tai kauppapaikoille. Puhtaasti toimitilajohtamisen näkökulmaa edustaa LEED for Commercial Interiors, jonka ajatus on tarkastella enemmänkin tilojen kuin koko rakennuksen vihreyttä. LEED for Commercial Interiorsin arviointikriteerit liittyvät tilojen käyttöön, energian ja muiden resurssien kulutukseen sekä esimerkiksi julkisen liikenteen käyttömahdollisuuksiin.
Maaliskuussa 2009 LEED-sertifioituja rakennuksia oli yhteensä 2 476. LEED-sertifikaatin kansainvälistyminen on viime vuosina ollut nopeaa ja standardin mukaisia kohteita on aloitettu rakentamaan jo yli 50 maassa.




