Green Building Council Finland

Hyviä kokemuksia päästöttömien työmaiden infrahankkeista

Loikka-blogi

Jenni Rovio

Asiantuntija

Kiertotalous, kestävät ja innovatiiviset hankinnat

Syksyllä 2020 julkaistiin vapaaehtoinen Päästötön työmaa green deal -sopimus, jonka tavoitteena  on siirtyä asteittain fossiilivapaisiin infra- ja talorakennustyömaihin. Ympäristöministeriön ja julkisten hankintaorganisaatioiden välinen sopimus on osaltaan mahdollistamassa Suomen tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä.

Työkoneiden käytönaikaisista ympäristövaikutuksista merkittävimpiä ovat hiilidioksidipäästöt sekä terveydelle haitalliset pakokaasupäästöt. Kuljetusten ja työmaatoimintojen päästöt muodostavat yli neljänneksen rakentamistoiminnan vuosittaisista hiilidioksidipäästöistä eli noin 1.1 Mt CO2e. Melun ja pölyn vähentämisen merkitys korostuu etenkin asutuksen läheisyydessä.

Tavoitteet kymmeneksi vuodeksi eteenpäin

Nyt tehdyn sopimuksen tavoitteena on, että työmailla luovutaan vuoteen 2025 mennessä fossiilisista polttoaineista kokonaan. Tämän lisäksi vuoteen 2030 mennessä työmailla käytettävistä työkoneista ja työmaiden kuljetuksista vähintään 50 prosenttia toimii sähköllä, biokaasulla tai vedyllä. Tavoitteet koskevat työkoneiden kokonaismäärää hankintaorganisaation työmailla ja siten yksittäisillä työmailla vaihtoehtoisten käyttövoimien osuudet voivat vaihdella. Sopimuksen mukaisiin työmaiden päästöihin luetaan työkoneiden ohella sähkön, lämmityksen ja työmaa-alueen sisäisten kuljetusten KHK/CO2-päästöt. Sopimuksen ensimmäisessä vaiheessa laaditaan yhteinen ”päästötön työmaa” -konsepti ja  kesäkuusta 2021 lähtien hankintasopimuksissa määritellään työkoneiden päästöluokkavaatimukset vähintään Stage IIIB ja Euro V -tasoille.

VM Suomalainen työssä Ramirentin sähköisellä minikaivukoneella Puistotien vähäpäästöisellä pilottityömaalla syksyllä 2020. Kuva: Suvi Suovaara.

Ympäristöministeriön kanssa solmitussa kansallisessa green deal -sopimuksessa on mukana kuusi hankintaorganisaatiota. Nämä organisaatiot ovat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Turun kaupungit, Senaatti-Kiinteistöt ja Helsingin seudun ympäristöpalvelut. KEINO eli Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus toimii ympäristöministeriön tukena sopimuksen toimeenpanossa. Toimeenpanon keskiössä on yhteiskehittäminen, jonka tavoitteena on löytää soveltuvat toimintamallit, hankintakriteerit ja luoda markkinoita uusille ratkaisuille, kuten sähköisille ja vähäpäästöisille työkoneille. Lisäksi tavoitteena on, että tulevaisuudessa työmaiden päästöttömyyskäytännöt integroituvat sujuvaksi osaksi työmaiden normaaleita toimintatapoja.

Pilotoinneilla ensimmäiset askeleet kohti päästöttömyyttä

Uusia toimintatapoja sekä hankintakriteereitä on jo sovellettu onnistuneesti Helsingin Kulosaaren Puistotien ja Espoon Suurpellon Lukutorin infrahankkeissa.

Kulosaaren Puistotien pyöräilykadun kokonaisurakan hankinnasta vastasi Helsingin kaupunkiympäristön rakennuttamispalvelut. Aktiivisen markkinavuoropuhelun ansiosta vähäpäästöisen työmaan tarjouspyyntöön voitiin määritellä minimikriteerit ja luoda pisteytysmalli sähkökäyttöisille työkoneille. Tarjouskilpailuun osallistui urakoitsijoita tavanomainen määrä, eivätkä vaatimukset vaikuttaneet urakoitsijoiden tarjoushalukkuuteen tai tarjousten hintaan. Valitulla urakoitsijalla oli tarjota urakkaan neljä täyssähkökäyttöistä työkonetta (3 pyöräkuormaajaa ja 1 minikaivuri). Muu kalusto toimii uusiutuvalla HVO-dieselillä. Urakassa ympäristöystävälliseen suuntaan ohjasi myös ympäristösuunnitelma, jonka seurantakatselmuksista saatiin lisätietoa muun muassa  uusien vähäpäästöisyyskäytäntöjen vaikutuksista kustannuksiin. Puistotien urakassa pilotoitiin lisäksi kalustoluettelon käyttöä sekä seurattiin sähkön ja polttoaineiden kulutusta. Lopputuloksena saatiin arvokkaita kokemuksia sopimuksen toimeenpanoon ja ensimmäisiä askeleita polulla kohti vähäpäästöisempiä työmaita.

Työkoneiden ympäristökriteeriehdotus valmisteilla

Sopimuksessa mukana olevat hankintayksiköt järjestävät tulevista vaatimuksista yhteisen markkinavuoropuhelun 11.2.2021 klo 13–16. Hyviin ratkaisuihin päästään vuoropuhelulla yhteistyössä alan yrityksien kanssa. Kutsummekin nyt kaikkia päästöttömistä työmaista kiinnostuneita mukaan tilaisuuteen kuulemaan sopimuksesta ja ottamaan kantaa työkoneiden ympäristökriteereihin. Erityisesti mukaan toivotaan yrityksiä, jotka toteuttavat rakennusurakoita tai toimivat konevuokrausalalla. Ilmoittautumiset pyydetään 9.2. mennessä: Päästöttömät työmaat yhteinen markkinavuoropuhelu.

Lisätietoja Päästötön työmaa green deal -sopimuksesta Sitoumus 2050 -sivustolla.

Jenni Rovio työskentelee Motivassa kestävien ja innovatiivisten hankintojen asiantuntijana.

Jenni Rovio

Asiantuntija, kiertotalous

Motiva Oy

Share on linkedin
Share on twitter
Share on facebook

Osallistu World Green Building Weekille 11.–15.9.2023

6.6.2023
Kansainvälinen World Green Building Week on maapallomme laajin kampanja kestävän rakennetun ympäristön puolesta. Kampanjan järjestää World Green Building Council, yhdessä yli 75 kansallisen Green Building Councilin ja näiden yli 46 000

63 #BuildingLifen kannattajaa ja 14 julkaistua tiekarttaa

1.6.2023
#Buildinglifen tavoitteena on nostaa materiaalisidonnaisten päästöjen vähentäminen EU:n, jäsenvaltioiden ja yritysten keskeiseksi ilmastotavoitteeksi. Kutsumme mukaan kannattajia sitoutumaan oman tiekartan laatimiseen ja julkaisemme jo valmiita tiekarttoja esimerkiksi koko alalle. NCC hiilitiekartta

Green Building Council Finland muuttaa Siltasaareen

29.5.2023
Muutamme Hakaniemeen, Siltasaari 10:n tiloihin! 1.6.2023 lähtien osoitteemme on Siltasaarenkatu 8-10, 00530 Helsinki. Siltasaari 10 on historiallinen kohde, jolle on mm. myönnetty LEED Platinum -ympäristösertifikaatti. Kiinteistönomistaja ja FIGBC -verkoston jäsen

#BuildingLife2 – lisää vauhtia kohti ilmastokestävää Eurooppaa

24.5.2023
World Green Building Council julkaisi tasan vuosi sitten tavoiteohjelmansa EU:n rakentamislainsäädännölle. Whole Life Carbon Policy Roadmapin tavoitteena on varmistaa, että rakentamislainsäädäntö on linjassa EU:n ilmasto- ja energiatavoitteiden kanssa ja toisaalta

Vähähiilisen rakentamisen vuosiseminaarin 2023 kooste

15.5.2023
Ympäristöministeriö ja Green Building Council Finland järjestivät Vähähiilisen rakentamisen vuosiseminaarin tiistaina 9.5.2023. Tilaisuudessa kuultiin vähähiilisen rakentamisen säädöskehityksestä Euroopassa sekä Suomessa, alan viimeisimmistä kehityssuunnista sekä alueiden käytön suunnittelun vaikutuksesta vähähiiliseen rakentamiseen.

Aika siirtyä suljettuun kiertoon – GBCt julkaisevat Circular Built Environment Playbookin 

10.5.2023
World Green Building Council (WorldGBC) ja sen yli 75 Green Building Councilin verkosto lanseeraavat Circular Built Environment Playbookin – kansainvälisen oppaan nopeuttamaan kiertotalouden ja resurssitehokkuuden periaatteiden käyttöönottoa rakennusalalla. Green Building

Kiinteistö- ja rakennusalan kiertotalouden sanakirja julkaistu

3.5.2023
Yhteisesti sovitut toimintatavat, tulkinnat ja termit karsivat pois mahdollisia väärinymmärryksiä ja jopa päällekkäistä työtä. Järjestönä ja jäsentemme verkostona tuotamme erilaisia selvityksiä ja toimintamalleja, joiden avulla alalla toimivat voivat vauhdittaa omaa

FIGBC:n tulevaa strategiaa hiotaan toukokuussa 

19.4.2023
FIGBC:n uuden strategian valmistelu aloitettiin kevätkokouksessa 28.3.2023. Uusi strategia hyväksytään syyskokouksessa ja se astuu voimaan vuoden 2024 alusta. Nyt kutsumme Green Building Council Finlandin jäseniä osallistumaan strategiatyöpajoihimme.  Järjestämme toukokuussa viisi työpajaa

Kuinka vauhdittaa puun kiertotaloutta infrahankkeissa? 

19.4.2023
Elina Samila, FIGBC, haastatteli Janne Tikkamäkeä, Skanska, infrarakentamisen ympäristövastuullisuuden kehittymisestä. Tikkamäki on työskennellyt infrarakentamisen alalla eri rooleissa jo yli kahdenkymmen vuoden ajan.  Kiihtyvä kehitysvauhti ja -tahto  Kehitysvauhti on hurja niin

S-Pankki liittyi jäseneksi maailmanlaajuiseen kestävän rakentamisen verkostoon 

13.4.2023
Green Building Council Finland on osa maailmanlaajuista Green Building Council -verkostoa, jonka tavoitteena on edistää kestävää kehitystä ja rakennetun ympäristön ympäristökestävyyttä.  S-Pankki liittyy jäseneksi kestävän rakennetun ympäristön edistämiseen keskittyvään Green

New Global Policy Principles outline transformative action policymakers can take to accelerate sustainability action in the built environment 

12.4.2023
Ahead of the G7 Ministers’ Meeting on Climate, Energy and Environment (15–16 April 2023), the World Green Building Council (WorldGBC), and its network of 75+ Green Building Councils, launch a

Tulevaisuuden työn haasteita ja ratkaisuja

6.4.2023
Minkälaista kestävyystyötä rakennusalan yritykset tällä hetkellä tekevät? Minkälaisia haasteita alan yritykset kestävyysmurroksen edessä kohtaavat? Entä miten näitä haasteita voitaisiin lähteä ratkaisemaan? Tällaisten kysymysten äärelle kerääntyi 13.-15.3. joukko teknisen alan opiskelijoita