Green Building Council Finland

S-Pankki liittyi jäseneksi maailmanlaajuiseen kestävän rakentamisen verkostoon 

Green Building Council Finland on osa maailmanlaajuista Green Building Council -verkostoa, jonka tavoitteena on edistää kestävää kehitystä ja rakennetun ympäristön ympäristökestävyyttä. 

S-Pankki liittyy jäseneksi kestävän rakennetun ympäristön edistämiseen keskittyvään Green Building Council Finland (FIGBC) -järjestöön. Rakentaminen ja rakennukset aiheuttavat noin kolmasosan Suomen päästöistä, ja toimialan päästöjen vähentämisellä onkin merkittävä rooli Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamisen kannalta. 

FIGBC on osa maailmanlaajuista Green Building Council -verkostoa, jonka tavoitteena on edistää rakennetun ympäristön ympäristökestävyyttä ja toimialan vastuullisuutta. FIGBC pyrkii edistämään kestävää rakentamista ja rakennusten ylläpitoa Suomessa kehittämällä ja jakamalla parhaita käytäntöjä sekä tarjoamalla koulutusta ja kattavan yhteistyöverkoston. FIGBC:n toiminta ulottuu koko rakennettuun ympäristöön ja sen elinkaareen. 

“Liittymällä haluamme vahvistaa sitoutumista kestävään rakennettuun ympäristöön ja osallistua aktiivisesti hiilineutraalisuuden ja kiertotalouden edistämiseen Suomessa”, kertoo toimitusjohtaja Aarne Markkula S-Pankki Kiinteistöt Oy:stä. 

S-Pankki on täysin kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. S-Pankin tytäryhtiö S-Pankki Kiinteistöt tuottaa asiakkailleen kiinteistöjohtamisen palveluita, ja Markkulalla on 25 vuoden kokemus kiinteistöliiketoiminnasta. Maaliskuun lopussa julkaistussa Sustainable Brand Index 2023 -tutkimuksessa suomalaiset arvioivat S-Pankin jälleen Suomen vastuullisimmaksi pankkibrändiksi, nyt jo yhdennentoista kerran peräkkäin. 

Markkulan mukaan S-Pankin kiinteistösijoittamisen vastuullisuusjohtaminen sisältää kaikki ESG-teemat: ympäristöasiat (E), sosiaalisen vastuun (S) sekä hyvän hallintotavan (G).  

“Huomioimme vastuullisuusnäkökohdat jo investointivaiheessa, mutta käytönaikaisen toiminnan merkitys on kuitenkin kiinteistösijoituksissa merkittävä ja siksi myös käytönaikainen ohjaus on erityisen tärkeää”, Markkula sanoo. 

“Toivotamme S-Pankin lämpimästi mukaan toimintaan! S-Pankki on meille tärkeä uusi jäsen, sillä heillä on hyppysissään koko ketju rahoituksesta erityyppisten kiinteistöjen operointiin. S-Pankki on osa S-ryhmää, joka kuuluu jo nyt suunnannäyttäjiin ja uskomme, että voimme auttaa heitä edelleen edistämään toimialan ympäristökestävyyttä ja vastuullisuutta”, kertoo Antti Ruuska, Green Building Council Finlandin toimitusjohtaja. 

S-Pankki on yksi Suomen merkittävimmistä kiinteistövarainhoitajista. S-Pankki Rahastoyhtiö Oy hallinnoi yhdeksää kiinteistösijoitusrahastoa, jotka sijoittavat varansa eri kiinteistöluokkiin, kuten asuntoihin, metsään, peltoihin, toimitiloihin ja tontteihin. Vuoden 2022 lopussa rahastot omistivat yhteensä yli 2 900 asuntoa, 60 toimitilakiinteistöä, 561 000 neliömetriä vuokrattavaa pinta-alaa, yli 33 000 hehtaaria metsää ja peltoa sekä 190 asunto- ja toimitilatonttia. Lisäksi S-Pankki Kiinteistöt Oy tuottaa hallinnointi- sekä kiinteistöjohtamispalveluita viidelle yhteissijoitukselle sekä kahdelle kiinteistösijoitussalkulle. Yhteensä hallinnoitavaa kiinteistövarallisuutta on noin 2,2 miljardia euroa. S-Pankki tarjoaa rahoitusratkaisuja myös uudiskohteiden rakentamiseen sekä taloyhtiöiden korjausrakentamiseen, mukaan lukien ympäristökestävyyttä edistävät perusparannukset. 

Lisätietoja:  
Aarne Markkula, toimitusjohtaja, S-Pankki Kiinteistöt Oy, aarne.markkula@s-pankki.fi, p. 040 522 6927  

Antti Ruuska, toimitusjohtaja, Green Building Council Finland ry. antti.ruuska@figbc.fi, p. 040 176 3142 


 

Share on linkedin
Share on twitter
Share on facebook

Osallistu World Green Building Weekille 11.–15.9.2023

6.6.2023
Kansainvälinen World Green Building Week on maapallomme laajin kampanja kestävän rakennetun ympäristön puolesta. Kampanjan järjestää World Green Building Council, yhdessä yli 75 kansallisen Green Building Councilin ja näiden yli 46 000

63 #BuildingLifen kannattajaa ja 14 julkaistua tiekarttaa

1.6.2023
#Buildinglifen tavoitteena on nostaa materiaalisidonnaisten päästöjen vähentäminen EU:n, jäsenvaltioiden ja yritysten keskeiseksi ilmastotavoitteeksi. Kutsumme mukaan kannattajia sitoutumaan oman tiekartan laatimiseen ja julkaisemme jo valmiita tiekarttoja esimerkiksi koko alalle. NCC hiilitiekartta

Green Building Council Finland muuttaa Siltasaareen

29.5.2023
Muutamme Hakaniemeen, Siltasaari 10:n tiloihin! 1.6.2023 lähtien osoitteemme on Siltasaarenkatu 8-10, 00530 Helsinki. Siltasaari 10 on historiallinen kohde, jolle on mm. myönnetty LEED Platinum -ympäristösertifikaatti. Kiinteistönomistaja ja FIGBC -verkoston jäsen

#BuildingLife2 – lisää vauhtia kohti ilmastokestävää Eurooppaa

24.5.2023
World Green Building Council julkaisi tasan vuosi sitten tavoiteohjelmansa EU:n rakentamislainsäädännölle. Whole Life Carbon Policy Roadmapin tavoitteena on varmistaa, että rakentamislainsäädäntö on linjassa EU:n ilmasto- ja energiatavoitteiden kanssa ja toisaalta

Vähähiilisen rakentamisen vuosiseminaarin 2023 kooste

15.5.2023
Ympäristöministeriö ja Green Building Council Finland järjestivät Vähähiilisen rakentamisen vuosiseminaarin tiistaina 9.5.2023. Tilaisuudessa kuultiin vähähiilisen rakentamisen säädöskehityksestä Euroopassa sekä Suomessa, alan viimeisimmistä kehityssuunnista sekä alueiden käytön suunnittelun vaikutuksesta vähähiiliseen rakentamiseen.

Aika siirtyä suljettuun kiertoon – GBCt julkaisevat Circular Built Environment Playbookin 

10.5.2023
World Green Building Council (WorldGBC) ja sen yli 75 Green Building Councilin verkosto lanseeraavat Circular Built Environment Playbookin – kansainvälisen oppaan nopeuttamaan kiertotalouden ja resurssitehokkuuden periaatteiden käyttöönottoa rakennusalalla. Green Building

Kiinteistö- ja rakennusalan kiertotalouden sanakirja julkaistu

3.5.2023
Yhteisesti sovitut toimintatavat, tulkinnat ja termit karsivat pois mahdollisia väärinymmärryksiä ja jopa päällekkäistä työtä. Järjestönä ja jäsentemme verkostona tuotamme erilaisia selvityksiä ja toimintamalleja, joiden avulla alalla toimivat voivat vauhdittaa omaa

FIGBC:n tulevaa strategiaa hiotaan toukokuussa 

19.4.2023
FIGBC:n uuden strategian valmistelu aloitettiin kevätkokouksessa 28.3.2023. Uusi strategia hyväksytään syyskokouksessa ja se astuu voimaan vuoden 2024 alusta. Nyt kutsumme Green Building Council Finlandin jäseniä osallistumaan strategiatyöpajoihimme.  Järjestämme toukokuussa viisi työpajaa

Kuinka vauhdittaa puun kiertotaloutta infrahankkeissa? 

19.4.2023
Elina Samila, FIGBC, haastatteli Janne Tikkamäkeä, Skanska, infrarakentamisen ympäristövastuullisuuden kehittymisestä. Tikkamäki on työskennellyt infrarakentamisen alalla eri rooleissa jo yli kahdenkymmen vuoden ajan.  Kiihtyvä kehitysvauhti ja -tahto  Kehitysvauhti on hurja niin

S-Pankki liittyi jäseneksi maailmanlaajuiseen kestävän rakentamisen verkostoon 

13.4.2023
Green Building Council Finland on osa maailmanlaajuista Green Building Council -verkostoa, jonka tavoitteena on edistää kestävää kehitystä ja rakennetun ympäristön ympäristökestävyyttä.  S-Pankki liittyy jäseneksi kestävän rakennetun ympäristön edistämiseen keskittyvään Green

New Global Policy Principles outline transformative action policymakers can take to accelerate sustainability action in the built environment 

12.4.2023
Ahead of the G7 Ministers’ Meeting on Climate, Energy and Environment (15–16 April 2023), the World Green Building Council (WorldGBC), and its network of 75+ Green Building Councils, launch a

Tulevaisuuden työn haasteita ja ratkaisuja

6.4.2023
Minkälaista kestävyystyötä rakennusalan yritykset tällä hetkellä tekevät? Minkälaisia haasteita alan yritykset kestävyysmurroksen edessä kohtaavat? Entä miten näitä haasteita voitaisiin lähteä ratkaisemaan? Tällaisten kysymysten äärelle kerääntyi 13.-15.3. joukko teknisen alan opiskelijoita