Johdamme kiinteistö- ja rakennusalan kestävyyssiirtymää

Luottamustehtävissä toimivat jäsentemme edustajat johtavat ja ohjaavat Green Building Council Finlandin toimintaa. Green Building Council Finlandin toimintaa johtaa jäsenten valitsema hallitus. Hallitus on järjestömme ylin päättävä elin, ohjaa ja valvoo järjestön toimintaa jäsenistön edun mukaisesti. Uusista jäsenistä hallitukseen ehdotukset valmistelee valmistelee vaalitoimikunta. FIGBC ohjausryhmät tuovat osaamista ja näkemystä FIGBC:n strategian toteuttamiseen ohjausryhmän tehtäväkuvauksen mukaisesti.

Tutustu kestävän ja vastuullisen rakennetun ympäristön huippuasiantuntijoihin.

 

Tytti Bruce-Hyrkäs

Tytti Bruce-Hyrkäs toimii vastuullisuusliiketoiminnan kehitysjohtajana Granlund Oy:ssä. Hän on yksi kiinteistö- ja rakennusalan johtavista vastuullisuusasiantuntijoista painopistealueinaan esimerkiksi rakennusten ja tuotteiden elinkaaren ilmasto- ja muut ympäristövaikutukset sekä EU taksonomia. Hän on osallistunut laajasti KIRA-alan vastuullisuuden arviointimenetelmien, työkalujen ja ohjauksen kehittämiseen. Hän on toiminut mm. useissa vaiheissa konsulttina alan hiilijalanjäljen sääntelykehityksessä, kirjoittajana GBC:n julkaisemassa Hiilineutraali Rakennus -ohjeessa […]

    Lue koko esittely

    Asta Autelo

    Asta Autelo

    Asta Autelo on pitkänlinjan energiajohtamisen osaaja ja vaikuttaja, joka on työssään Granlundilla toiminut useiden isojen kiinteistöomistajien energiatehokkuuden ja energiajohtamisen parissa. Hän on ollut laatimassa niin kiinteistö- ja energiajohtamisen strategioita, vetänyt kilpailutusprosesseja, arvioinut energiamurroksen vaikutuksia ja tuonut näitä asioita esiin myös vetämässään podcastissa. Asta on seurannut energiamurroksen kehitystä yli 15 vuoden ajan ja innostunut sen merkityksen kasvusta […]

      Lue koko esittely

      Tiia Pirttimaa

      Tiia Pirttimaa

      Tiia Pirttimaa on Assemblin Caverion Group:n vastuullisuusjohtaja, jonka vastuulla on ESG strategian, tavoitteiden ja raportoinnin kehitys sekä organisaation vastuullisten liiketoimintakäytänteiden kehittäminen yhdessä muun organisaation kanssa. Koulutukseltaan Tiia on tuotantotalouden ja kiinteistötalouden diplomi-insinööri. Hänen toimintaansa ohjaa vaikuttava päätöksenteko ja asiakkaiden kiinteistöjen arvon kasvattaminen. Assemblin yhteystiedot

        Lue koko esittely

        Jani Kaaresto

        Jani Kaaresto

        Jani Kaaresto toimii vastuullisuuspäällikkönä ja tuotekehityksen tiiminvetäjänä valaistusratkaisuja yrityksille sekä julkiselle sektorille toteuttavassa Greenled Oy:ssä. Jani on myös Selt Ry:n hallituksen jäsen. Selt Ry on tuottajayhteisö sähkö- ja elektroniikkalaitetuottajille, joka huolehtii rekisteröityneiden tuottajien puolesta kierrätyksestä, tiedottamisesta, rekisteröinnistä ja muista lainsäädännön asettamista velvoitteista. Aiemmin Jani on toiminut myös FIGBC:n kiinteistöt toimikunnan puheenjohtajistossa. Greenled Oy:n yhteystiedot

          Lue koko esittely

          Hanna Luhtio

          Hanna Luhtio

          Hanna Luhtio johtaa ympäristö- ja yhteiskuntavastuun kehityshankkeita Senaatti-konsernissa. Hän toimii ympäristö- ja vastuullisuusasioiden ohjaamisen ja kehittämisen vastuuhenkilönä sekä vastaa konsernin ISO 14001 -järjestelmän hallinnoinnista. Hannalla on kiinteistö- ja rakennusalan vastuullisuus- ja ympäristöasioista yli 10 vuoden kokemus, hän on ympäristötekniikan diplomi-insinööri ja erikoistunut yritysvastuu-, ilmasto- ja kiertotalouskysymyksiin. Senaatti-kiinteistöjen yhteystiedot.

            Lue koko esittely

            Eelis Rytkönen

            Eelis Rytkönen on kahden vesselin surffaava isä, joka kehittää työssään elinvoimaisia kestäviä kaupunkiympäristöjä osallistavin metodein. Eeliksen juuret ovat akatemiassa – hän väitteli rakentamistalouden puolelta yliopistokampusjohtamisen dynamiikasta 2016. Teoriaa hän on sittemmin pyrkinyt viemään käytäntöön useissa kymmenissä hankkeissa monimuotoisissa tiimeissä työskennellen Firalla kolme vuotta hanke- ja liiketoiminnan kehityksen parissa ja viisi vuotta NCC Property Developmentissa kestävän […]

              Lue koko esittely

              Lauri Linkosalmi

              Lauri Linkosalmi

              Lauri Linkosalmi toimii tuotevastuullisuuden johtajana (Director Product Sustainability) Stora Enso Oyj:llä, Division Wood Products. Lauri on vastuullisuusalan ammattilainen, hän on työskennellyt rakentamisen vastuullisuusasioiden parissa toistakymmentä vuotta ensin tutkimuspuolella ja viimeiset kahdeksan vuotta teollisuudessa. Hänen erityisosaamistaan ovat elinkaariarviointi, vähähiilisyys, kiertotalous ja luontovaikutukset sekä rakentamisen standardointi ja regulaatio. Katso Stora Enson yhteystiedot.

                Lue koko esittely

                Marika Hakkarainen

                Marika Hakkarainen

                Marika Hakkarainen toimii yhteiskuntasuhdejohtajana Stora Ensolla. Katso Stora Enson yhteystiedot.

                  Lue koko esittely

                  Elmeri Nordenswan

                  Elmeri Nordenswan

                  Elmeri Nordenswan on kokenut vastuullisuusasiantuntija, jonka intohimona on vähähiilinen kiinteistökehittäminen sekä kiertotalouden voimistaminen rakennetussa ympäristössä. Castellumissa Elmeri vastaa energiaraportoinnista, LEED- & BREEAM-portfolioiden kehittämisestä ja Castellumin kunnianhimoisten vastuullisuustavoitteiden seurannasta Suomessa kohdetasolla. Hänen rooliinsa kuuluu myös ESG-tukitoiminnot Suomen organisaatiolle, kestävien käytäntöjen edistäminen ja vakiinnuttaminen kohteissa sekä lukuisien vastuullisuusvaatimusten jalkauttaminen kumppaniverkostoon. Elmeri on työskennellyt useissa asiakasrajapinnan tehtävissä ja […]

                    Lue koko esittely

                    Kuntotarkastus paljastaa: Kestämättömyys ei kannata.

                    Lue ja lataa Kiinteistö- ja rakennusalan kestävyyden kuntotarkastus

                    Lue ja lataa

                    Siirry takaisin sivun alkuun